Nopeusrajoitus kiristyy myös Munkkivuoren asuntokaduilla

Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Stara on alkanut vaihtaa liikennemerkkejä ja tiemerkintöjä Helsingin eri alueilla. Työt etenevät vaiheittain ensi syksyyn saakka, ja töitä tehdään useassa kaupunginosassa yhtä aikaa.

Suurin muutos nykytilanteeseen verrattuna on lähes kaikkien Helsingin asuinalueiden tonttikatujen nopeusrajoituksen laskeminen 30 kilometriin tunnissa. Tähän asti noin puolella tonttikaduista rajoituksena on ollut 40 kilometriä tunnissa. Lopuissa tonttikaduista rajoitus on laskettu 30 kilometriin tunnissa jo aiemmin.

Myös Munkkivuoren tonttikatujen uusi nopeusrajoitus on 30 kilometrin tunnissa. Lisäksi Munkkiniemessä joidenkin asuntoalueiden tonttikatujen nopeusrajoitus laskee 30 kilometriin tunnissa.

Nopeusrajoitusten laskemisen ansiosta henkilövahinkoihin johtavien onnettomuuksien arvioidaan vähenevän.

Nopeusrajoitusten alentaminen on tärkeä keino parantaa liikenneturvallisuutta. Nopeuden laskiessa todennäköisyys joutua onnettomuuteen pienenee ja lisäksi onnettomuuksien seuraukset ovat lievempiä. Kun törmäysnopeus laskee 40:stä 30 kilometriin tunnissa, jalankulkijan kuolemanriski puolittuu, kertoo Helsingin liikenne- ja katusuunnittelu päällikkö Reetta Putkonen tiedotteessa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.