Yli 700 vastasi Töölön Kisahallin remonttikyselyyn

Historiallinen kuva Töölön Kisahallista. Kuva: Monifoto / Helsingin kaupunginmuseo.

Olympiastadionin jälkeen Töölössä on tarkoitus remontoida toinen kuuluisa urheilupyhättö.

Töölön Kisahalli remontoidaan 2020-luvun puolivälissä. Käyttäjiltä ja asukkailta kerättiin marraskuussa 2019 tietoa heidän tarpeistaan ja toiveistaan Kisahalliin liittyen.

Kerättyä tietoa hyödynnetään Kisahallin perusparannuksessa sekä tilojen ja toimintakonseptin suunnittelussa seuraavien vuosien aikana.

Verkkokysely oli auki vastaajille 4.-24.11.2019 ja yhteensä 766 käyttäjää tai kaupunkilaista vastasi kyselyyn. Kyselyn ohella järjestettiin avoin yhteiskehittämistilaisuus, johon osallistui 43 henkilöä, pääosin Kisahallin nykyisiä seurakäyttäjiä.

Vastauksista kävi ilmi, että remontti tulee tarpeeseen ja vastaajat kaipaisivat siistimpää, viihtyisämpää ja modernimpaa yleisilmettä, rakennuksen historiaa ja tunnelmaa kunnioittaen.

Vastauksista nousi esille kolme painopistettä Kisahallin tulevalle käytölle: osa vastaajista näki, että Kisahallin tulee olla kilpaurheilun ja urheiluotteluiden mekka, erityisesti tiettyjen lajien tarpeita palveleva. Toisille paikka näyttäytyy, kuten nykyisinkin, erityisesti seuraharjoittelun tyyssijana. Osa vastaajista toivoi, että Kisahallista kehitetään kaikille kaupunkilaisille avoin vapaaharjoittelun moderni liikuntakeskus, jossa myös eri ikäryhmien tarpeet ja esteettömyys huomioidaan laajasti.

Odotetusti eniten kehitettävää ja korjattavaa vastaajat löysivät pesu-, pukuhuone- ja säilytystiloista.

Myös vesipisteitä toivottiin hallitiloihin merkittävästi lisää. Kisahallin viestintää toivottiin parannettavan ja samalla toimivaa tilavarausjärjestelmää, kerrottiin Helsingin kaupungin tiedotteessa.

Kysely tuotti myös laajan kattauksentoiveita eri lajien näkökulmasta, erityisesti palloilijoiden, miekkailijoiden ja kuntosalin käyttäjiltä tuli ehdotuksia perusparannukseen. Myös voimistelun, cheerleadingin, vapaaharjoittelun, juoksun, tanssin, painin ja nyrkkeilyn olosuhteet puhututtivat. Uusista lajeista eniten mainintoja sai skeittaus. Kisahallin perusparannuksen lähtökohtana onkin parantaa nykyisten lajien olosuhteita ja vapauttaa lisää tilaa liikunnalle hallissa.

Kisahallin peruskorjauksen suunnittelu etenee vaiheittain, yleislinjauksista kohti yksityiskohtaisempia kysymyksiä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.