Vantaan Vehkala on saamassa ison veripalvelukeskuksen

Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun pääkonttori on sijoittumassa Länsi-Vantaalle. Vantaan kaupunkisuunnittelulautakunta on päättänyt varata tontin veripalvelun päätoimipaikan kehittämistä ja rakentamista varten Vehkalan rautatieaseman läheisyydestä.

Tontti rajautuu Härkähaantiehen ja Härkälenkkiin. Korttelin länsipuolella sijaitsee Vehkalan aseman liityntäpysäköintialue.

Suomen Punainen Risti, Veripalvelu ja Hartela Etelä-Suomi Oy suunnittelevat yheistyössä veripalvelukeskuksen rakentamista Vehkalaan. Hanke mahdollistaa nykyaikaiset toimitilat noin 300 työntekijälle.

Tavoitteena on hakea rakennuslupa uudisrakennukselle 31. joulukuuta 2019 mennessä. Rakentaminen on näillä näkymin tarkoitus aloittaa vuoden 2020 alkupuoliskolla, jolloin tilat olisivat valmiit kesällä 2022. Tontti on 1,35 hehtaarin kokoinen.

SPR:n Veripalvelun päätoimipaikka on nykyisin Helsingin Kivihaassa. SPR Veripalvelu on Suomen Punaiseen Ristiin kuuluva terveydenhuoltoa palveleva laitos. Se huolehtii keskitetysti koko maan verivalmistehuollosta. Toimintaan kuuluu verenluovutuksen valmistaminen, veren keräys, luovutetun veren testaus, verivalmisteiden tuotanto ja jakelu sairaaloihin.

Vehkala on Vantaan uusimpia elinkeinoalueita, joka sijaitsee Kehäradan varressa. Vehkala on uuden tuotannon työpaikka-alue. Vantaan kaupungin mukaan Vehkalaan saattaa tulevaisuudessa sijoittua jopa 10 000 työpaikkaa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.