Vantaalla oli vuoden 2020 lopussa 237 231 asukasta Tilastokeskuksen mukaan. Vantaan väestö kasvoi viime vuonna 3456 asukkaalla. Se on Vantaan kaupungin tiedotteen mukaan enemmän kuin missään toisessa suomalaiskunnassa.
– Vantaan jälkeen väestö kasvoi eniten Helsingissä ja Espoossa. Molemmat saivat vajaat 3100 asukasta lisää. Koko Suomen väestö kasvoi 8 500 hengellä, joten Vantaan osuus koko Suomen kasvusta oli peräti 41 prosenttia, Vantaa tiedotti.
Vantaa on edelleen Suomen neljänneksi suurin kaupunki. Ero kolmantena olevaan Tampereeseen on kuitenkin supistunut, ja se on enää 3 800 asukasta.
Vantaan väestörakenteessa saattaa tapahtua mielenkiintoinen käänne vuoden 2021 aikana. Sukupuolten välinen ero Vantaan väestössä on nimittäin kaventunut niin, että jos kehitys jatkuu samanlaisena, niin kuluvan vuoden aikana enemmistö vantaalaisista on jo miehiä.
– Vantaan väestössä oli viime vuonna hieman enemmän naisia kuin miehiä. Naisten osuus oli 50,1 prosenttia ja miesten 49,9 prosenttia. Sukupuolten välinen ero ei ole koskaan ollut näin pieni.
Myös vieraskielisen väestön osuus jatkaa nopeaa kasvuaan Vantaalla. Vuodenvaihteessa 2020-2021 vieraskielisiä oli 21,6 prosenttia vantaalaisista.
– Vantaan väestö kasvoi viime vuonna ainoastaan vieraskielisten ansiosta. Vantaalla vieraskielisten määrä lisääntyi lähes 3 900 henkilöllä, kun kotimaankielisten määrä väheni 430 henkilöllä. Viimeisten viiden vuoden aikana Vantaan väestönkasvusta keskimäärin 80 prosenttia on tullut vieraskielisistä, kerrottiin Vantaan kaupungin tiedotteessa.