Vantaa tarjosi viiden viikon ajan maksuttomia piknikpusseja alle 18-vuotiaille lapsille ja nuorille. Pusseja jaettiin kuudessa puistossa 7.6.–9.7.2021 yhteensä noin 19 438 kappaletta.
– Palautteiden perusteella puistoruokailu helpottaa lapsiperheiden arkea ja tuo mukavaa sisältöä kesäpäiviin. Oheistoiminta on järjestetty monen toimijan voimin ja se on tuonut paljon väkeä puistoihin, Vantaan kaupunki tiedotti.
Piknikpusseja jaettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Pointin monitoimitalossa Pakkalassa, ja kesäfiilis oli huipussaan. Työntekijät tekivät soittolistan lasten suosikkikappaleista ja perheet tanssivat ja viihtyivät sekä ennen piknikpussien jakelua että sen jälkeen.
Vaikka Pakkalassa jaettiin piknikpusseja ensimmäistä kertaa, löysivät alueen perheet paikalle hyvin. Päiväkodinjohtaja Tarja Turusen mukaan paikalle tuli moni, joka ei ollut aikaisemmin tiennyt puistoruokailusta. Suurin osa piknikpussien hakijoista oli koululaisia, jotka tulivat paikalle joko yksin tai kavereiden kanssa.
Pointin jakelupisteessä piknikpusseja jakelivat Vantaan tiedotteen mukaan varhaiskasvatuksen opettaja Terhi Pohjankoski ja varhaiskasvatuksen hoitaja Outi Rouvali. He työskentelevät normaalisti Kartanonkosken kerhossa ja tuntevat alueen lapset ja perheet hyvin.
– Piknikpussien jakelu on kivaa ja täällä on paljon kerhosta tuttuja perheitä. Vanhemmat ovat todella iloisia siitä, että puistoruokailua järjestetään alueella, Pohjankoski kertoi tiedotteessa.
Heinäkuun ensimmäisenä tiistaina lapsia ja perheitä kävi tasaiseen tahtiin myös Rautkallion puiston piknikpussien jakelupisteellä Havukoskella. Monipuolista välipalaa sisältäviä pusseja olivat jakamassa varhaiskasvatuksen työntekijät Laura Ketonen ja Hannele Zetterman.
– Tämä on ollut selkeästi hiljaisempi viikko kuin aikaisemmat. Ensimmäisellä viikolla meni jopa sata pussia 15 minuutissa, Zetterman kertoi ja arveli, että helteinen sää on osaltaan hiljentänyt puistoa.
Siitä huolimatta jakelupisteelle tuodut 150 pussia jaettiin loppuun käytännössä joka päivä.
– Perheet ovat löytäneet tänne hyvin, Ketonen totesi.