Nurmijärven Nummenpään idyllisen vanhan kyläkoulun veistosalissa pidettävä valokuvanäyttely on kahden kuvaajan, Lauri Hakalan ja Juha Huuskon, tarina siitä kuinka pitkäaikainen harrastus saa yllättävän käänteen ja kuvaamisesta tulee merkityksellistä ja voimauttavaa.
Näyttelyn nimi on Lastuja ja se pidetään 16.-24. maaliskuuta.
Lauri Hakala kertoo, että syöpädiagnoosin jälkeen hänen valokuvaamisensa on saanut uusia ja syvempiä merkityksiä.
-Pitkän toipumisen ja jatkuvien kipujen keskellä valokuvasta on tullut tärkeä keino oman elämän hallintaan. Näyttelyn kuvani ovat autenttisia mustavalkokuvia ihmisten arjesta ja elinympäristöstä. Ne ovat samalla kuvia omista tuntemuksistani ja tunteistani, Lauri Hakala kertoo.
Juha Huusko kertoo, että hänen puhelimensa soi reilu vuosi sitten ja puhelimessa oli Lauri Hakala, joka sanoi: ”Lauri tässä hei, kuule…on syöpä. Lähdetäänkö kuvaamaan?”.
-Tuosta hetkestä alkoivat viikoittaiset kuvausretkemme; kymmeniä kohteita, tuhansia askelia, Huusko sanoo.
-Olemme kuvanneet ja keskustelleet kuvaamisesta, elämästä, arjesta. Matkan myötä kuvat ovat muuuttuneet kuvia suuremmiksi. Niiden avulla voidaan jakaa jotakin, johon ei sanoja löydy. Jos veistosalin lastut eivät puhu, niin toivon, että katsoja ainakin kuulisi niiden kuiskauksen.
Huusko ja Hakala ovat kumpikin harrastaneet valokuvausta useita vuosia. Lastuja on heidän ensimmäinen valokuvanäyttelynsä. Vanhan kyläkoulun veistosali maaseudun rauhassa antaa näyttelylle erinomaiset puitteet, jotka täydentävät kuvien sisältöä ja kuvaajien kokemuksia. Näyttely toteutetaan yhteistyössä Etelä-Suomen Syöpäyhdistyksen kanssa ja sinne on maksuton pääsy.
Galleria Veistosali on Pro Nummenpää ry:n hallinnoima Nummenpään vanhan kyläkoulun veistosali ja se sijaitsee osoitteessa Leppälammentie 69.
