Valitus viivästyttää yhä Vuosaaren tornitalojen asemakaavaa

Skanskan asuntotornit. Kuva: Arkkitehtitoimisto B&M Oy.

Vuosaaren keskustaan kaavoitetut uudet korkeat tornitalot ovat kohta odottaneet melkein vuoden asemakaavan lainvoimaisuutta. Helsingin hallinto-oikeuden käsittely viivästyttää yhä Aromikujan alueen tornitalojen asemakaavan vahvistumista.

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Aromikujan alueen asemakaavamuutoksen kesäkuussa 2018, mutta kaavasta valitettiin hallinto-oikeuteen. Valitusten käsittely hallinto-oikeudessa kestää usein yli vuoden.

Mikäli Helsingin hallinto-oikeus hylkää valituksen eikä asia etene korkeimpaan hallinto-oikeuteen, asemakaava vahvistuu kaupunginvaltuuston päätöksen mukaisena.

Tornitalojen rakennuttaja on tiedottanut, että Aromikujan ensimmäisten tornitalojen rakentaminen pyritään aloittamaan Vuosaaren keskustassa ensi vuonna.

Aromikujan ensimmäisessä kaavahankkeessa on tarkoitus rakentaa kaksi tornitaloa. Niistä toisessa on 23 kerrosta. Toisessa on peräti 31 kerrosta, joten sen huippu nousee yli sadan metrin korkeuteen maanpinnasta. Vuosaaren nykyisessä Cirrus-tornitalossa on 26 kerrosta.

Skanska Oy on allekirjoittanut Paulig Oy:n ja Citycon Oyj:n kanssa kiinteistökaupan esisopimuksen noin 30 000 kerrosneliömetrin asuntorakennusoikeuden ostamisesta Vuosaaren metroaseman ja kauppakeskus Columbuksen vierestä. Lopullisen kiinteistökaupan tekeminen edellyttää sitä, että alueen asemakaava saa lainvoiman.

Tornitalojen asuntojen ennakkomarkkinointi on tarkoitus aloittaa syksyllä 2020 ja hankkeen toteutus samana vuonna.

Kaupunki on kaavoittanut Vuosaaren keskustaan kaikkiaan kuusi uutta asuintornitaloa ja joukon matalampia kerrostaloja.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.