ToPo jatkoi voittokulkuaan

Munkkiniemen lauantaisaunaan saapui tällä kertaa vieraaksi Järvenpään Raiders. Molemmat joukkueet olivat napanneet sarjassa ensimmäisestä neljästä kamppailustaan kolme voittoa.
Raiders tuli todella kovaa otteluun ja joukkue nappasi parhaimmillaan viiden pisteen johdon heti alkuminuuteilla. ToPo ei tuosta hetkahtanut, vaan avausneljänneksen viimeiset seitsemän minuuttia menivät kotijoukkueen eduksi lukemin 24–2. Tuo ajanjakso sisälsi ToPolta myös 21 pisteen pisteputken. Avausjakson jälkeen ToPo johti ottelua 30–13.
Ottelun toinen jakso näytti koripallon arvaamattomuuden. Raiders iski neljänneksen aikana 30 pistettä Jordan Jacksin sekä Joshua Wilchcomben johdolla. ToPolla oli ongelmia hyökkäyspäässä ja näin pitkälle tauolle siirryttiin ToPon 46–43 johtoasemasta.
Toinen puoliaika alkoi tasaisesti, mutta vähitellen ToPo onnistui tekemään eroa tulostaululle. Munkan Lakers iski todella laajalla rintamalla palloa koriin ja Raiders ei pysynyt millään perässä. ToPon puolustuspelaaminenkin onnistui huomattavasti toista jaksoa paremmin ja järvenpääläiset iskivät ainoastaan yhdeksän pistettä neljänneksen aikana. Puolen tunnin pelaamisen jälkeen ToPon johto oli 19 pistettä (71–52).
Ottelun viimeinen neljännes alkoi jälleen Raidersin tahdissa ja ero kaventui pienimmillään yhdeksään. ToPo onnistui kuitenkin hyvin kontrolloimaan ottelun lopun, ja loppulukemat Munkkiniemen Yhteiskoulun digitaaleilla olivat 95–75.

OTTELUN TEHOMIEHET
ToPolta tuli hyökkäyspäässä onnistumisia jälleen laajalta rintamalta. Kaksinumeroisiin pisteihin ylsivät Juuso Kauppinen (19 pts), Alvar Michelsen (16 pts), Nicolas Meyer (14 pts), Eero Sahlberg (13 pts) sekä Santeri Makkonen (12 pts). ToPo oli läpiottelun levypallotilastossa Raidersin edellä ja sen tilaston kärjessä kotijoukkueelta löytyi tupla-tuplan nakuttanut Michelsen (10 levaria). Hänelle hyvää tukea antoivat muun muassa Makkonen (seitsemän levaria) sekä Kauppinen (kuusi levaria) ToPon pelaajistosta jokainen tienasi ainakin yhden koriin johtaneen syötön tililleen. Niitä eniten keräsivät Juuso Kauppinen (seitsemän syöttöä) sekä Michelsen (viisi syöttöä).
Raidersin sekä samalla koko ottelun tehokkain pelaaja oli 28 pistettä nakuttanut Jordan Jacks. Hänelle tulitukea antoi Joshua Wilchcombe (20 pts) sekä Teemu Kinnunen (11 pts). Levypallotilastoa dominoivat Wilchcombe (11 levaria) sekä Jacks (seitsemän levaria). Syöttötilaston kärjestä löytyivät viisi koria alustaneet Jacks sekä Ossi Eskola.
ToPon jokaisessa kotiottelussa palkitaan molempien joukkueiden paras pelaaja Kaurilan Saunan tuotepalkinnolla. Lauantaina joukkueista palkittiin Juuso Kauppinen (ToPo) sekä Jordan Jacks (Raiders).
Ottelussa oli paikalla myös Helsingin Pyttykerho. Pyttykerho valitsi ottelun parhaaksi pelaajaksi varsin ansaitusti Alvar ”Allu” Michelsenin.

KOMMENTIT
ToPon päävalmentaja Risto-Matti Rousku oli tyytyväinen lauantain antiin.
“Tultiin hyvällä intensiteetillä peliin ja hallitsimme ensimmäistä jaksoa molemmissa kenttäpäädyissä. Toisella jaksolla Raiders nosti aggressiivisuuttaan ja meidän oman tekemisen taso laski. Päästimme vastustajan ulkomaanavut ajamaan liian helposti korin alle ja hyökkäyksemme meni staattiseksi. Toisella puoliajalla tekemisen tasomme taas parani ja saimme luotua tarvittavat helpot korintekopaikat.”
Lauantaina nähtiin myös iloinen jälleennäkeminen Ilpo Pehkosen tehdessä paluun Munkkiniemeen. Ipe pelasi ottelussa reilut 15 minuuttia, tehden neljä pistettä sekä alustaen kaksi koria syötöillään. Keisari oli tyytyväinen ottelun jälkeen.
”Loistavat fiilikset! Kollektiivinen joukkuepeli voitti yksilöt. Myös oli ilahduttavaa huomata, kun saatiin herätettyä ”Ile” Sirolan kanssa Munkan Hanson Brothers henkiin.”
”Ottelussa tein sitä minkä osaan parhaiten. Jos pari kolmosta laittaisi ilmaan seuraavassa matsissa.”
Seuraavan ottelun aika on ensi viikon sunnuntaina, kun ToPo matkustaa Turun Kupittaalle puhtaalla pelillä kautensa avanneen Kristikan vieraaksi. Seuraavan kotiottelun aika on kahden viikon kuluttua lauantaina Tapiolan Hongan saapuessa vieraaksi Munkkiniemeen. Molemmat ottelut alkavat klo 18.