Tilasto: omakotitalo kiinnostaa pandemian jatkuessa

Kuvituskuva

Maanmittauslaitoksen ylläpitämät kiinteistökauppojen tilastot osoittavat, että omakotitaloista tehdyt kaupat ovat lisääntyneet.

Koko maan tasolla kauppojen määrä kasvoi tänä vuonna tammi–huhtikuussa viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna 25 prosenttia ja vuoteen 2019 verrattuna 20 prosenttia.
Esimerkiksi Pirkanmaalla kauppojen määrä on kasvanut 90 prosenttia ja Uudellamaalla taasen 28 prosenttia.

Koko maassa omakotitalokauppoja tehtiin vuoden 2021 tammi–huhtikuussa yhteensä noin 3300 kappaletta, joka on 33 prosenttia enemmän kuin vastaavana ajanjaksona vuonna 2020.
Samasta taulukosta käy ilmi, että hinnat ovat nousseet vuoden 2021 tammi–huhtikuussa 8 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.
Kauppamäärien kasvu on olut erityisen suurta Pirkanmaalla ja Satakunnassa. Samoin Etelä-Savossa ja Ahvenanmaalla, joissa tosin kauppamäärät ovat pieniä. Kauppamäärät ovat laskeneet Etelä-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla.

Toisessa liitteenä olevassa taulukossa on vertailtu vuosien 2019, 2020 ja 2021 tammi–huhtikuun kauppamääriä 13 kaupungissa, joissa kauppoja tehdään eniten. Kuukaudet on merkitty roomalaisilla numeroilla.

– Tilastot näyttävät, että 2020 huhtikuussa Suomessa omakotitalokauppojen määrässä tapahtui notkahdus. Vuoden 2021 aikana omakotitalojen kauppojen määrät ovat kasvaneet selvästi. On hyvin todennäköistä, että koronarajoitukset ovat vaikuttaneet omakotitalojen suosion nousuun nyt keväällä, kertoo rekisteripäällikkö Taisto Toppinen Maanmittauslaitoksen tiedotteessa.

Kun verrataan vuosien 2020 ja 2021 alkua, Helsingissä omakotitalokauppoja on toteutunut 75 prosenttia enemmän. Toisiksi eniten kauppamäärien kasvua on ollut Lahdessa (48 %) ja kolmanneksi Turussa (45 %). Seinäjoella omakotitalojen kauppojen määrä on vähentynyt 14 prosenttia.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.