Tikkurilankoski avattu kalastajille – ensimmäiset kirjolohet istutettu

Tikkurilankoski ennen kunnostusta

Vantaalla on nyt aivan uusi, hieno ja urbaani kalastuskohde, kun pari vuotta sitten patosulusta vapautettu Tikkurilankoski on avattu kalastukselle.

Tikkurilankosken kalastuslupa-alue on kokonaisuudessaan noin 400 metrin pituinen, alkaen Kuninkaalantien sillan yläpuolelta ja päättyen Heurekan suvantoon.

Asiasta tiedotti Vantaan kaupunki toukokuun 2021 alussa.

Alkaneelle kalastuskaudelle on luotu myös uusi yhteislupa, joka kattaa Tikkurilankosken lisäksi myös Vantaankosken sekä muut Vantaan kaupungin hallinnoimat vesialueet.

– Vantaankosken ja Tikkurilankosken luvalla saa siis kalastaa näiden kahden kosken lisäksi kaikilla muillakin Vantaan vesialueilla Vantaanjoessa ja Keravanjoessa sekä merialueilla. Kalastuslupaa myydään esimerkiksi Tikkurilan Vantaa-infossa. 18–64-vuotiaalla kalastajalla tulee lisäksi olla maksettuna valtion kalastonhoitomaksu, kaupunki kertoi.

Vantaankosken ja Tikkurilankosken yhteislupaa edullisemmalla Vantaan kaupungin kalastusluvalla saa kalastaa Vantaan vesialueilla lukuun ottamatta Tikkurilankoskea ja Vantaankoskea.

Tikkurilankoskeen ja Vantaankoskeen istutetaan kalastuskauden aikana runsaasti pyyntikokoisia kirjolohia. Kuluvan kauden ensimmäinen istutus tehtiin vappuaattona 30. huhtikuuta 2021.

Molemmilla suositulla koskella tullaan toteuttamaan tehostettua kalastuksenvalvontaa, jossa valvotaan sekä kalastajien asianmukaisia lupia että kalastussääntöjen noudattamista.

Taimenen ja lohen luonnonkudun suojelemiseksi kahlaaminen on kielletty koskialueilla 1.10.–31.5.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.