Linnanmäen palvelujohtaja Merja Penttinen jäi maaliskuun 2021 lopussa eläkkeelle tehtyään pitkän uran Linnanmäen huvipuistossa.
Penttinen aloitti Linnanmäellä vuonna 1979 avustavissa toimistotehtävissä ja lipunmyynnissä. Sitten hän eteni esihenkilö- ja päällikkötehtävien myötä palvelujohtajaksi.
Hänen vastuulleen ovat vuosien saatossa kuuluneet muun muassa laite- ja pelipalvelut, ohjelmapalvelut sekä järjestyksenvalvonta.
Merja Penttisen eläkkeelle siirtymisestä ja urasta tiedotti Linnanmäen huvipuisto.
Vuosikymmenien aikana Penttinen on vahvistanut osaamistaan työn ohessa erilaisten opintojen parissa.
– Linnanmäki on oiva paikka kehittyä, mikä pitää työn mielenkiintoisena. Eteneminen on aina perustunut kokemukseen, osaamiseen ja motivaatioon, Penttinen kertoi tiedotteessa.
Linnanmäen toimitusjohtaja Pia Adlivankinin mukaan Merja Penttisellä on ollut tärkeä osa huvipuiston kehittämisessä. Hän jää kaipaamaan Penttisen kokemusta ja näkemystä.
– Merja ymmärtää Linnanmäen toiminnan laaja-alaisesti ja on aina pyrkinyt löytämään parhaita ratkaisuja kokonaisuuden kannalta. Hänellä on muistikuvia ja dokumentaatiota tapahtumista vuosikymmenten takaa, joten häneltä on aina saanut vastauksen, miten ja miksi asioita on tehty aikaisemmin, Pia Adlivankin sanoo.
Rautaisen ammattitaidon lisäksi Penttisen työkaverit kehuvat häntä muun muassa huumorintajusta ja heittäytymiskyvystä. Penttisen itsensä mukaan mukavassa työyhteisössä on ollut helppo toimia.
– Linnanmäki on selkeästi edelläkävijä hyvän työkulttuurin rakentamisessa. Kulttuuri on muuttunut aikakausien mukaan ja aina parempaan suuntaan. Viime vuosina painopisteeksi on tullut yhdessä tekemisen meininki, Merja Penttinen sanoi.