Sähköpotkulauta ei ole aina sitä miltä näyttää

    legs of unrecognizable man wearing shorts with electric kick scooter or e-scooter - e-mobility or micro-mobility hipster lifestyle trend

    Suomessa myydään monenlaisia sähköllä kulkevia laitteita ja teknologia kehittyy edelleen kovaa vauhtia. Erityisesti sähköpotkulaudat ja sähköpyörät ovat nousseet suureen suosioon ja tuoneet monipuolisuutta kulkemiseen. Kuluttajan tulee kuitenkin laitekaupoilla olla tarkkana, sillä laitteen teho ja nopeus vaikuttavat siihen, missä laitteilla saa ajaa ja tuleeko niille ottaa lakisääteinen liikennevakuutus. Tietämättömyys voi johtaa kalliisiin seuraamuksiin.

    Monien sähköllä kulkevien laitteiden maksiminopeus on korkeintaan 25 kilometriä tunnissa. Näitä kevyitä sähköisiä liikkumisvälineitä ei tarvitse liikennevakuuttaa, ja niillä voi liikennesääntöjä noudattaen liikkua kaduilla.

    Markkinoilla liikkuu kuitenkin myös sellaisia laitteita, joiden maksiminopeus ylittää selvästi 25 kilometriä tunnissa. Esimerkiksi 45 kilometriä tunnissa kulkeva sähköpotkulauta on lain mukaan moottoriajoneuvo ja sille tulee ottaa liikennevakuutus. Jos laitteen maksiminopeudeksi on ilmoitettu yli 25 km/h, tulee omistajan aina selvittää sen vakuuttamisvelvollisuus.

    Laitteen nopeuden omatoiminen säätäminen korkeintaan 25 kilometriin tunnissa ei vapauta vakuuttamisvelvollisuudesta eikä tee laitteesta sallittua tieliikenteessä. Jos laitteen tehdasasetukset myyntihetkellä ovat sellaiset, että laitteella pääsee kulkemaan kovempaa kuin 25 km/h tai laitteeseen on itse mahdollista valita yli 25 km/h asetus, se tulee liikennevakuuttaa. Lisäksi tällaisilla laitteilla, joilla on mahdollista ajaa yli 25 kilometrin tuntinopeudella, ei saa ajaa tieliikenteessä eli esimerkiksi kaupungin autoteillä, pyöräteillä tai jalkakäytävillä, vaikka olisi säätänyt nopeuden korkeintaan 25 kilometriin tunnissa.

    Myös maastossa käytettävällä moottoriajoneuvolla tulee olla liikennevakuutus. Myyjän ilmoitus siitä, että laite ei ole tarkoitettu tieliikennekäyttöön tai että laite on tarkoitettu ainoastaan maastokäyttöön, ei poista laitteen vakuuttamisvelvollisuutta.

    – Moni ei tule ajatelleeksi, että sähköllä kulkevalle laitteelle pitäisi ottaa lakisääteinen liikennevakuutus samaan tapaan kuin esimerkiksi moottoripyörälle. Näin kuitenkin on, mikäli laitteella on mahdollista kulkea nopeammin kuin 25 kilometriä tunnissa. Tämä raja kannattaa pitää laitekaupoilla mielessä ja hoitaa ajokin velvollisuudet kuntoon, Liikennevakuutuskeskuksen johtaja Janne Jumppanen painottaa.

    Vakuuttamisvelvollisella sähköllä kulkevalla laitteella ilman liikennevakuutusta ajaminen johtaa kalliisiin seurauksiin. Onnettomuuden sattuessa kuljettaja ei saa korvauksia edes vakavista vammoistaan. Lisäksi Liikennevakuutuskeskus perii omistajalta vakuuttamattomuusmaksun.

    Moottorilla varustettu polkupyörä tulee vakuuttaa, vaikka nopeus jää 25 kilometriin tunnissa

    Jos sähköpolkupyörä kulkee sähköllä yli 25 kilometriä tunnissa tai teho ylittää yhden kilowatin, tieliikenteessä ajaminen on kielletty ja sähköpyörä tulee liikennevakuuttaa.

    Myös moottorilla varustetut polkupyörät pitää vakuuttaa, vaikka niiden nopeus on enintään 25 kilometriä tunnissa. Moottorilla varustetun polkupyörän teho on yli 250 watista yhteen kilowattiin. Moottorilla varustetulla polkupyörällä liikkuminen ei välttämättä edellytä lainkaan polkemista, vaan pyörällä voi liikkua pelkän moottorin voimalla täyttä nopeutta. Moottorilla varustettu polkupyörä on moottoriajoneuvo, joten sille tulee ottaa liikennevakuutus. Moottorilla varustetulla polkupyörällä saa kuitenkin ajaa tieliikenteessä.

    Vähemmän tehokkaita, sähköavusteisia polkupyöriä ei tule sekoittaa moottorilla varustettuihin polkupyöriin. Sähköavusteiset polkupyörät eivät ole moottoriajoneuvoja eikä niitä liikennevakuuteta.

    Vakuuttamisvelvollisuuden lisäksi huolehdittava turvallisuudesta

    Laitteen hankkimisen jälkeen tulee selvittää sitä koskevat liikennesäännöt ennen kuin laitteella lähtee liikkeelle. Lisäksi kannattaa huolehtia asianmukaisista turvavarusteista, esimerkiksi kypärän käyttäminen on suositeltavaa. Lisätietoa liikennesäännöistä ja turvallisuudesta Liikenneturvan sivuilta.

    – Erilaiset sähköllä kulkevat laitteet ovat tuoneet monipuolisuutta liikkumiseen. Laitteen hankkijan tulee kuitenkin tarkistaa liikennevakuuttamisvelvollisuus sekä huolehtia omasta ja muiden turvallisuudesta, Jumppanen muistuttaa.

    Kuvateksti: Sähköllä kulkevien laitteiden liikennevakuuttamiseen ja käyttämiseen liittyy kalliita väärinkäsityksiä
    Kuva: Mostphotos

    JÄTÄ VASTAUS

    Kirjoita kommenttisi!
    Kirjoita nimesi tähän

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.