– Mikko laittoi tuulemaan ja asensi 28 aurinkopaneelia
Sähköä ja säästöä aurinkopaneeleilla
Hiekkatie mutkittelee kumpuilevasti. Pienen matkan jälkeen paljastuu uutuuttaan hohtavat aurinkopaneelit konerakennuksen katolta. Olemme tulleet salolaiseen idylliin, suorastaan rauhan tyyssijaan ja erittäin otolliseen paikkaan tuottaa aurinkosähköä.
Mikko Salmi on toiminnan mies. Pihapiirin koneet ja rakennukset sekä pieteetillä hoidettu piha eivät jätä tulijalle epäselväksi, että täällä pidetään asioista erittäin hyvää huolta.
Kolme vuotta sitten valmistunut katos komeilee nyt pihapiirissä aurinkopaneelit katolla.
– Eilen kului vain neljä kilowattia ostosähköä, mikä melkein pienuudellaan yllättää. Kyllä omavaraisuus, käyttökulujen hallinnointi ja puhdas energia motivoi ryhtymistä aurinkosähkön tuottajaksi. Kun konekatoksessa on vielä uusi, hyvä katto, niin oli helppoa laittaa toimeksi. Katollekaan ei tarvitse tehdä korjaustoimenpiteitä vielä pitkään aikaan, kertoo Mikko Salmi.
Salmen perheellä on 28 aurinkopaneelia, joiden kokonaisteho on 9 kWp.
– Tämä on tällä hetkellä riittävä kapasiteetti meille. Tällä kapasiteetillä talon viilennys voidaan tehdä kesällä lämpöpumpulla ja myös hybridiauton lataus onnistuu samanaikaisesti. Yksi lataus ”tyhjästä täyteen” kestää kolmisen tuntia eli noin 3 kW tunnissa. On tärkeää, että järjestelmä ei ole alimitoitettu, jotta ei tarvitse miettiä, milloin voi laittaa auton lataukseen tai vaikkapa tiskikoneen päälle. Meillä on myös lämminvesivaraajan lämmitys siirretty yöltä päivälle aurinkoenergialla lämmitettäväksi.
Hyvä suunnittelu on kaiken perusta – valmistelevat toimenpiteet kannattaa tehdä hyvissä ajoin
Mikolle oli itsestään selvää, että kun muutama vuosi sitten tontilla tehtiin maakaapelointia, laitettiin myös varaus aurinkosähkön käyttöönotolle. Mikko oli hyvissä ajoin liikkeellä ja lähetti tarjouspyynnöt jo useita kuukausia aikaisemmin kahdelle tuntemalleen urakoitsijalle.
– Kyllä tuo invertterin koko vaikuttaa hankintahintaan eniten asennuksen lisäksi. Invertteri on hyvä mitoittaa riittävän tehokkaaksi myös tulevaisuuden lisätarpeita varten. Asennuskustannukset laskevat ilman muuta, jos on mahdollista käyttää asennuksessa omaa kalustoa ja olla mukana tekemässä mahdollisimman paljon myös itse.
Sähköä ennätysmäärä takaisin verkkoon
Salmen perheen aurinkopaneelit ovat tähän mennessä tuottaneet sähköä takaisin verkkoon keskimäärin 820 kWh kuukaudessa. Perheen ostokulutus on ollut viimeisen kuukauden aikana noin 280 kWh.
– Ehkä jollain tavalla tämä oli yllätys, että näinkin reippaasti sähköä on jäänyt myytäväksi takaisin verkkoon. Tiesin, että kun on ylimitoitettu kapasiteettia, niin saamme joustoa eri vuodenajoille, mutta myös joustoa vuorokauden sisällä.
Konerakennuksen aurinkopaneelit ovat ns. monikidepaneeleita, jotka ottavat enemmän hajavaloa talteen.