Roskien määrää selvitetään Puotilassa

Kuvituskuva.

Suomen ympäristökeskus Syke käynnistää Helsingissä kenttätutkimuksen, jossa selvitetään ympäristöön päätyneiden roskien määriä kolmella erilaisella alueella.

Alueet ovat Pornaistenniemi Viikissä, Pirkkola Pohjois-Helsingissä ja Puotila Itä-Helsingissä.

Kenttätutkimus on osa laajempaa, muovien haitallisia ympäristö- ja terveyshaittoja käsittelevää tutkimusta, jonka tulokset valmistuvat vuoden 2021 lopussa.
Helsinki hakee ratkaisuja roskaantumisen estämiseksi. Kaupunki valmistelee laajaa, roskaantumisen hillintään tähtäävää ohjelmaa, joka kokoaa Helsingin eri toimialat ja sidosryhmät puuttumaan yhdessä roskaantumisongelmaan.

– Roskaantuminen ja erityisesti hitaasti hajoavien muovien kulkeutuminen ympäristöön on yhä vakavampi ja näkyvämpi ympäristöongelma myös Suomessa. Virkistys- ja ulkoilualueiden käyttö on lisääntynyt korona-aikana, mikä kasvattanut roskien määrää ympäristössä ja lisännyt kuntien ja kaupunkien puhtaanapidon kustannuksia, kerrottiin tiedotteessa.

Helsingin kaupunki hakee ratkaisuja roskaantumisen estämiseksi. Kaupunki valmistelee laajaa, roskaantumisen hillintään tähtäävää ohjelmaa, joka kokoaa Helsingin eri toimialat ja sidosryhmät puuttumaan yhdessä roskaantumisongelmaan.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.