Nurmijärven tekninen lautakunta päätti toukokuussa 2021 liikenneturvallisuuteen varattujen määrärahojen käytöstä vuonna 2021.
Löydöskujalle rakennetaan saattoliikennepaikat. Kustannusarvio on noin 175 000 euroa. Hanke on esitetty Nurmijärven turvallisen ja kestävän liikkumisen suunnitelmassa.
Lintuparventietä on tarkoitus kaventaa Laulupuiston kohdalla. Se maksaa arviolta 10 000 euroa.
Lepsämätielle aiotaan asentaa vuonna 2021 nopeusnäyttötaulu. Se sijoitetaan Nummitien liittymän itäpuolelle. Hanke maksaa arviolta noin 10 000 euroa.
Kylänpään alueelle toteutetaan puistoraitti 5 sekä viimeistellään puistoraitit 7 ja 13. Noin 85 000 euroa maksavan hankkeen perusteluna on se, että Metsolankaaren päiväkodissa on aloittanut esikoulu ja alkuluokka.
– Puistoraitit luovat turvallisen jalankulku- ja pyöräily-yhteyden Heinäkujalta Metsolankaaren päiväkotiin, kerrottiin teknisen lautakunnan päätöksessä.
Nyt tehtyjen päätösten lisäksi Nurmijärven kunnallistekniikan rakentamisohjelmassa on lisäksi varattu erikseen määrärahaa hankkeille, jotka myös osaltaan parantavat liikenneturvallisuutta. Esimerkiksi Klaukkalantien katuosuuden jalankulku- ja pyöräilyväylän rakentaminen käynnistynee kesäkuussa 2021.