Nurmijärven kunta palkitsi neljä henkilöä positiivisuudesta

kuvituskuva

Nurmijärven kunta palkitsi Aleksis Kiven päivänä 10. lokakuuta neljä henkilöä positiivisuudesta.

Tunnustuksen saivat ratsastaja Gerda-Eerika Viinanen, ratamoottoripyöräilijä Juho Kantola, taiteilija Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimonen ja valotaiteilija Eero Helle. Palkinnot jaettiin Klaukkalan Monikossa.

– Nurmijärvi on positiivinen ilmiö, ja se on aktiivisten ihmistemme ansiota. Haluamme kunnassa niitä henkilöitä, jotka ovat levittäneet nurmijärveläisyyttä myös kuntarajojen ulkopuolelle. Tänä vuonna palkitut toimivat myös loistavina esikuvina eritaustaisille nurmijärveläisille, Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä sanoi.

– Kunta tekee palkittujen kanssa yhteistyötä tulevan vuoden aikana. Yhteistyö voi linkittyä esimerkiksi koronanjälkeiseen mielenterveystyöhön tai johonkin muuhun yhteisesti tärkeäksi koettuun teemaan.

Nurmijärvi on palkinnut positiivisia ilmiöitä vuodesta 2018 alkaen. Koronapandemia aiheutti kuitenkin yhden välivuoden, eikä vuonna 2020 Positiivinen ilmiö -palkintoja jaettu.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.