Nurmijärvellä kasvaa paitsi vetovoima niin myös pitovoima

Kunnan pitovoima kuvaa sitä, miten vähän tai paljon kunnasta muutetaan pois.

Uusimman Nurmijärvi-barometrin mukaan 44 000 nurmijärveläisen raja rikkoutui toukokuussa 2021 muuttoliikehdinnän jatkuessa vilkkaana Helsingin seudun kehyskuntiin.

– Tilastoissa näkyy se, miten Helsingin seudun kehyskunnista erityisesti Sipoo, Järvenpää, Tuusula ja Nurmijärvi ovat napanneet uusia asukkaita korona-aikana, kertoi erikoissuunnittelija Katriina Ahokas Nurmijärven kunnan tiedotteessa kesäkuussa.

Tuoreen Nurmijärvi-barometrin mukaan kulunut korona-aika on kiihdyttämässä Nurmijärven absoluuttista väestönkasvun vauhtia 2000-luvun kasvuvauhtiin.

Vuoden ensimmäisen viiden kuukauden aikana Nurmijärven väkiluku kasvoi 0,8 prosenttia, mikä tarkoittaa asukasluvun kasvua 346 henkilöllä.

Vuoden 2021 väestölisäys oli kesäkuuhun mennessä jo enemmän kuin 2010-luvun keskimääräinen lisäys vuodessa.

Tammi-toukokuun kasvusta 64 prosenttia muodostui muuttoliikkeen vaikutuksesta eli nettomuutosta, 21 prosenttia luonnollisesta väestönkasvusta eli syntyneiden enemmyydestä ja 15 prosenttia maahanmuutosta.

Myös Nurmijärven rajanaapureilla Tuusulalla ja Vihdillä menee väestönkasvun osalta mukavasti. Erityisesti nettomuutto on kiihdyttänyt kummankin rajanaapurin väestönkasvua.

Pitovoiman merkityksestä

Helsingin seudun kehyskuntiin ja myös Nurmijärvelle suuntaavat muuttokuormat ja vietettyjen ristiäisten määrät eivät kuitenkaan muodosta väestömuutosten koko totuutta.

Merkittävässä asemassa on myös kunnassa jo asuva väestö sekä heidän toimintansa.

– Kuntakehittämisen saralla puhutaan paljon vetovoimasta ja siitä, miten houkutella kuntaan uusia asukkaita. Tällöin puhutaan Nurmijärven osalta vuositasolla muutamasta sadasta henkilöstä. Kun puhutaan pitovoimasta, puhutaan yli 44 000 henkilöstä, Katriina Ahokas kuvaili pito- ja vetovoiman eroja ja jatkoi:

– Nurmijärven kuluvan vuoden merkitykseltään suurimpana väestönkasvua lisäävänä tekijänä pidänkin lähtömuuttojen pienenemistä, joka puolestaan tarkoittaa kunnan pitovoiman kasvua. Pitovoima syntyy asukkaiden omista kokemuksista, tyytyväisyydestä ja viihtyvyydestä. Ihmisten kokemuksilla ja tunteilla on iso merkitys. Pitovoiman kasvu on eräänlainen mittari sille, että Nurmijärvestä olevat mielikuvat vastaavat todellisuutta ja että lunastammeko asukkaiden odotukset.