Nurmijärvellä iso suunnitelma liikenneturvallisuuden parantamiseksi

kuvituskuva

Nurmijärvellä on laadittu 80 kohdan toimenpideohjelma liikenneympäristön turvallisuuden parantamiseksi. Lisäksi on laadittu erillinen toimenpideohjelma Kirkonkylän esteettömyyden parantamiseksi.

Toimenpideohjelmat sisältyvät Nurmijärven turvallisen ja kestävän liikkumisen suunnitelmaan 2020. Suunnitelmassa on selvitetty liikenneturvallisuuden nykytilaa ja ongelmiakohtia. Nurmijärvelle laadittiin myös henkilövahinkoon johtaneiden onnettomuuksien vähenemätavoite.

Toimenpideohjelmat auttavat liikenneturvallisuuden parantamisen tavoitteisiin pääsemisessä. Toimenpideohjelmien pääpaino on nopeasti toteutettavissa ja kustannustehokkaissa hankkeissa.

– Toimenpiteet ovat pääosin melko pieniä, mutta pienetkin toimenpiteet parantavat kuitenkin yleistä liikenneympäristön viihtyisyyttä ja selkeyttä sekä koettua turvallisuutta ja voivat parhaimmillaan jopa estää vakavan onnettomuuden. Turvalliset ja selkeät liikennejärjestelyt luovat edellytykset turvalliselle ja liikennesääntöjen mukaiselle liikennekäyttäytymiselle, kerrotaan turvallisen ja kestävän liikkumisen suunnitelmassa.

Suunnitelma sisältää hyvin monenlaisia parannuskohteita, kuten nopeusrajoitusten tarkistamista, suojatiemerkkien lisäämistä ja risteysalueiden kohentamista.

Suunnitelmassa esitetään muun muassa uusien suojateiden rakentamista sekä vanhojen suojateiden turvallisuuden parantamista useassa paikassa Klaukkalassa. Röykkään pyritään rakentamaan kevyenliikenteen väyliä ja Kirkonkylässä tutkitaan mahdollisuutta toteuttaa rakenteellinen hidaste Sompiontielle päiväkodin kohdalle.

Klaukkalassa kasvaa Lahnuksentien ja Viljelytien risteyksen vieressä puu, joka haittaa näkemää Viljelystieltä vasemmalle, ja puu tulisi kaataa.

Suunnitelma myös paljastaa, että Nurmijärvellä on muutamia suojateitä, jotka eivät johda minnekään. Niitä esitetään poistettavaksi. Suunnitelmassa esitetään, että Vanhan Myllytien ylittävä suojatie Myllynkiven kohdalla Klaukkalassa poistetaan, koska suojatie ei johda minnekään. Karhunkorven alueella esitetään poistettavaksi Otsotien itäpuolella oleva suojatie, koska suojatie ei johda minnekään.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.