Hieman alle 200 Mikkolan asukasta antoi äänensä Vantaan kaupungin osallistuvassa budjetoinnissa.
Äänestystuloksen selvittyä Mikkolassa toteutetaan kaikkiaan kahdeksan osallistuvan budjetoinnin ehdotusta.
Mikkolan asukkaiden äänestyksen voitti ehdotus kukkivien puiden istutuksesta, joka sai 80 ääntä. Ehdotuksen toteuttamiseen varataan kaupungin varoja 10 000 euroa.
Osallistuvan budjetoinnin äänestys alkoi kolmella Vantaan alueella 22. 9. ja päättyi 17. lokakuuta 2021. Mikkolassa äänesti 191 asukasta. Länsimäessä äänestäjiä oli 162 ja Havukoskella 318.
Toteutukseen valitut ehdotukset toteutetaan vuoden 2022 aikana.
Mikkolassa, Havukoskella ja Länsimäessä on ollut keväästä 2021 lähtien meneillään osallistuva budjetointi. Se on Vantaan kaupungin prosessi, jossa alueiden asukkaat ovat saaneet olla vaikuttamassa kaupungin rahojen käyttöön. Osallistuvassa budjetoinnissa asukkaat saavat päättää, miten kutakin aluetta kehitetään 50 000 eurolla.
Prosessi alkoi huhtikuussa ideointivaiheella, jossa asukkaat esittivät ehdotuksia alueen kehittämiseksi, ja huipentui äänestykseen valittavista ehdotuksista syys-lokakuussa.
Ehdotuksista toteutetaan kullakin alueella äänestyksessä eniten ääniä saanut sekä seuraavaksi eniten ääniä saaneista ehdotuksista järjestyksessä niin monta muuta ehdotusta kuin budjettiin mahtuu, kaupunki tiedotti.
Ääntään käytti noin neljä prosenttia äänioikeutetuista, joita olivat kaikki alueiden asukkaat. Yhteensä ääniä annettiin 671, kun kolmella alueella on asukkaita yhteensä noin 17 000.
– Hienoa, miten aktiivisesti asukkaat kaikilla alueilla ovat osallistuneet prosessin eri vaiheisiin aina ideoinnista äänestykseen, kiitos kaikille yhteistyöstä! Ensi vuonna päästään nauttimaan tuloksista, kiitteli osallisuuskoordinaattori Laura Lettenmeier.
Havukoskella toteutetaan yhdeksän ehdotusta, esimerkiksi 10 000 euroa maksava Hanabölen myllynraunioiden kunnostus. Länsimäessä puolestaan muun muassa siivotaan juoksuhautoja ja asennetaan frisbeegolfkoreja.
Mikkolassa toteutetaan:
-Kukkivien puiden istutus (10 000 e)
-Hyönteisystävällinen kukkaniitty (3 000 e)
-Kukkia katujen varsille (3 000 e)
-Kyläjuhlien järjestäminen (5 000 e)
-Puistojumpan järjestäminen (1 000 e)
-Roska-astioiden lisääminen kulkureiteille ja viheralueille (5 000 e)
-Penkkien lisääminen (8 000 e)
-Katuvalaistuksen parantaminen (15 000 e)