Junaradan meluesteiden rakentaminen Keravalla ja Järvenpäässä venyy kevääseen 2020 asti. Alkuperäisen suunnitelman mukaan meluesteiden pääradan varteen piti valmistua vuoden 2019 loppuun mennessä.
Valtion Väylä-virasto on nyt tiedottanut, että meluesteiden valmistuminen venyy muun muassa materaalitoimituksissa tapahtuneiden viivästysten vuoksi. Lisäksi rakentamisalueen haastavuus on viivästyttänyt hankkeen etenemistä. Meluesteitä on alusta asti rakennettu junaliikenteen ehdoilla ja rakentamisen yhdistäminen raideliikenteeseen on ollut odotettua haastavampaa.
Tämän hetkisen aikataulun mukaan meluseinät valmistuvat maaliskuuhun 2020 mennessä. Viimeistelytyöt kuten luiskien nurmetukset ja siistimiset, valmistuvat myöhemmin keväällä.
Meluesteitä on rakennettu viime keväästä lähtien Keravalla ja Järvenpäässä osana Pasila-Riihimäki -junaradan parantamishanketta.