Leikkipuisto ja päiväkoti evakkotiloihin Malmilla

Ala-Malmilla sijaitsevat päiväkoti Longinoja ja leikkipuisto Filpus siirtyvät väistötiloihin elokuussa 2020.

Väistötilat rakennetaan nykyisten tilojen viereen Ampujantielle. Päiväkoti- ja leikkipuistomatkat pysyvät ennallaan. Väistötilat tarvitaan, koska nykyiset päiväkoti- ja leikkipuistorakennukset puretaan ja ne korvataan uudisrakennuksella.

Väistötilojen rakennustöiden on tarkoitus alkaa heti, kun hankkeelle on saatu rakennuslupa. Ennen varsinaisen rakentamisen alkamista alueella tehdään valmistelevia töitä. Rakentamisen aikataulut tarkentuvat myöhemmin, tiedotti Helsingin kaupunki helmikuussa 2020.

Väistötilarakennukseen tulee tilat sekä päiväkodille että sisätilat leikkipuistolle. Leikkipuiston sisätilat sijoittuvat rakennuksen toiseen päätyyn maantasokerrokseen. Päiväkodille rakennetaan myös ulkoilupiha ja leikkipuistolle oma ulkoalue. Väistötilat ovat käytössä siihen saakka kunnes uudisrakennus valmistuu kesällä 2022.

Malmin alueella päivähoidon tarve kasvaa merkittävästi täydennysrakentamisen ja uusien asuinalueiden rakentamisen vuoksi. Nykyiset päiväkoti Longinojan ja leikkipuisto Filpuksen tilat vaatisivat mittavia korjauksia, joiden toteuttaminen ei ole kannattavaa. Korvaavan uudisrakennuksen avulla saadaan riittävät, päiväkoti- ja leikkipuistotoiminnalle tarkoituksenmukaiset tilat.

Työmaaliikenne vilkkainta alussa

Työmaaliikenne on vilkkainta hankkeen alkuvaiheessa, kun työmaalla tehdään maaperän kunnostus- ja pohjarakennustöitä. Myös elementtien kuljetus vaatii raskasta kalustoa. Vaikka turvallisuuden varmistaminen on työmaiden arkea, pyydämme aikuisia keskustelemaan lasten kanssa työmaan vaikutuksesta arkiseen liikkumiseen ja leikkipaikkojen valintaan.

Ajoneuvoliikenne päiväkodille ja leikkipuistoon kulkee Ampujantien kautta. Jalankulku ja pyöräily hyödyntävät olemassa olevia väyliä. Väistötilojen rakennustyömaa aidataan koko työmaan ajaksi ja kulkureitit merkitään selkein opastein.

Koska väistötila rakennetaan paikalleen vain määräajaksi, se voi saada määräaikaisen rakennusluvan. Väistötilarakennus on tarkoitus poistaa paikalta viiden vuoden kuluttua. Rakennuspaikka ennallistetaan sen jälkeen, kun väistötila on poistettu.

Myös uudisrakennuksen työmaa aidataan työmaan ajaksi.

JAA