Kulttuuriministeri vieraili Järvenpäässä

Suomen tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen vieraili Järvenpäässä torstaina 30. tammikuuta 2020.

Hän tutustui yhdessä Järvenpään kaupungin johdon sekä Tuusulan pormestarin kanssa Suvirannan taiteilijakotiin, joka ollut kaupungin omistuksessa toukokuusta 2018.

Ministeri Kososelle alueen kulttuurikohteet ovat tuttuja, mutta Suvirannassa hän vieraili ensimmäisen kerran. Seurue keskusteli alueen mahdollisuuksista kulttuurikohteena kotimaisille ja kansainvälisille vierailijoille ja ministeri näki siinä suuren potentiaalin ottaen huomioon meneillään olevan museobuumin.

– Suomi on myös viime vuosina noussut kiinnostavimpien matkailumaiden joukkoon, hän muistutti.

– Järvenpään ja koko Tuusulanjärven alueen kulttuurihistoria on ainutlaatuinen ja nykykulttuuri vireää. Meillä on loistavat mahdollisuudet kehittää tarjontaa. Kaupunkistrategian mukaisesti Järvenpää haluaa olla kulttuurin tekijöiden ja kokijoiden kaupunki, Järvenpään kulttuurijohtaja Sami Ylisaari sanoo.

Ministerille kerrottiin myös kesäkuun alussa Kallio-Kuninkalassa järjestettävistä kulttuuripäivistä, joille odotetaan mittavaa joukkoa kuntien kulttuurista päättävien lautakuntien jäseniä, viranhaltijoita sekä kulttuurialan edustajia.

Suvirannan ateljeessa Järvenpään kulttuurijohtaja Sami Ylisaari, museopalvelujen päällikkö Hanna Nikander, tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen, Tuusulan pormestari Arto Lindberg, Järvenpään kaupunginjohtaja Olli Naukkarinen, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Eemeli Peltonen ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Helinä Perttu.