Koko Kerava juhlii tapahtumaviikonloppuna

Keravalla pidetään tapahtumaviikonloppu. Kuva: Petri Anttila

Keravan kaupunki järjestää yhteistyökumppaneiden ja kaupunkilaisten kanssa maksuttoman tapahtumaviikonlopun 18.–19.6.2022.

Kesäkuisena viikonloppuna juhlitaan sekä YungFest nuorten tapahtumaa, että perinteistä Keravan päivää. Keravan päivän tapahtumakonsepti uudistuu, kun jatkossa kuka vain voi järjestää ohjelmaa Keravan päivänä kaupunkilaisten iloksi.

Kaupunki järjestää tuttuun tapaan Keravan päivän pääjuhlan Aurinkomäellä sekä muuta ohjelmaa, ja samalla kaupunki kutsuu kaikki kaupunkilaiset mukaan tapahtumaohjelman tekoon.

Kaupungin tiedotteen mukaan tapahtumaan voi osallistua juuri niin pienesti tai suuresti kuin mieli tekee.

Osallistua voi esimerkiksi järjestämällä pop-up kahvilan, puistojumpan, performanssin, autotallikirppiksen, konsertin tai satuhetken. Näyttämönä tapahtumille voivat toimia Keravan puistot, autotallit, pihat, parvekkeet, aukiot ja pihatiet, niin keskustassa kuin eri kaupunginosissa. Vain mielikuvitus on rajana! Ohjelman valinnassa rohkaisemme kaikenlaisen ohjelman ilmoittamiseen. Ohjeet oman tapahtuman ilmoittamisesta on tarkoitus päivittää kaupungin verkkosivuille.   

– Kehitämme Keravaa eläväksi ja monimuotoiseksi tapahtuma- ja kulttuurikaupungiksi yhdessä kaupunkilaisten kanssa. Keravan päivänä kaupunki on kehys, jonka erityisesti asukkaat täyttävät ja värittävät. Kaupunki järjestää ohjelmaa, mutta toimii myös alustana tapahtumien järjestäjille. Toimijat, yritykset ja yksityishenkilöt voivat itse tuottaa mieleistään tapahtumasisältöä eri puolilla Keravaa ja me kerromme siitä yhdessä, kertoo Keravan kaupungin kulttuuripalvelupäällikkö Saara Juvonen tiedotteessa.

Nuoret valtaavat Keravan keskustan 18.6. YungFest -tapahtumassa, jolloin kaupungin keskusta muuttuu nuorten yhteiseksi olohuoneeksi.

Luvassa on muun muassa työpajoja, tanssia, benjijuoksua, herkuttelua katuruoalla sekä musiikkia. Tapahtuman pääesiintyjänä on Suomen hiphop-skenen tunnettu nimi, Yeboyah.

– Vaikka lauantain tapahtuma on suunnattu erityisesti nuorille, kaikki kaupunkilaiset ovat tervetulleita mukaan tapahtumaan. Kaupunki on kaupunkilaisten. Sisältöjä mietitään ja tuotetaan yhdessä. Keravalaiset nuoret ovat olleet mukana ideoimassa YungFestin ohjelmaa ja keksineet tapahtuman hienon nimen. YungFest on hyvä mahdollisuus tutustua Keravaan taas uudesta näkökulmasta, kertoo Saara Juvonen.

– Sana Yung tuli lempiräppäristäni Yung Leanista, joka on suuri inspiraatio minulle. Fest sana kuulosti sopivalta, sillä se on lyhyt ja ytimekäs ja siitä syntyi YungFest, kertoo nimen keksinyt Pyry Ahvonen.

Tapahtumaviikonloppu tehdään yhdessä Keravan kaupungin, tapahtumatuottajien ja kaupunkilaisten kanssa. Molempiin tapahtumiin on vapaa pääsy.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.