Kertakäyttömyssyistä luovutaan Vantaan uimahalleissa

Kertakäyttömyssyjä ei enää ole tarjolla Vantaan uimahalleissa 1. maaliskuuta alkaen.

Tähän asti myssyjä on jaettu asiakkaille, jotka eivät halua kastella hiuksiaan.

Kertakäyttömyssyistä luovutaan nyt ympäristösyistä. Haluamme vähentää ylimääräistä jätettä liikuntapaikoillamme ja myös siis uimahalleissa, kertoo hallimestari Annakaisa Kaartinen.

Ohjeistus uimareille on sama kuin aiemminkin, eli suihkussa tulee käydä ennen altaaseen menoa, hiukset on kasteltava ja pitkät hiukset on laitettava kiinni. Jos hiuksiaan ei halua kastella, asiakkaille suositellaan oman kestomyssyn tai uimalakin hankkimista.

Jäljellä olevat kertakäyttömyssyt myydään uimahalleilla yhden euron kappalehintaan.