Vantaan taidemuseo Artsissa Myyrmäessä on esillä maksuton ”Kuvanvapaus – Freedom of the Image” -näyttely 14.2.-17.5. 2020.
Näyttelyssä on mukana monia hätkähdyttäviä teoksia, kuten esimerkiksi Riihimäen Taiteiden yönä 2019 graffititaiteilijan purkutalon ulkoseinään luvallisesti maalaama teos. Se esittää Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin ampumassa itseään.
Taidemuseo Arts tiedottaa nyt, että Riihimäen Trump on irrotettu alkuperäisestä sijoituspaikastaan ja siirretty dokumentoitavaksi Myyrmäen Artsiin.
‒ Graffititeoksen dokumentointi koskee varsinaista teosta, mutta myös sen ympärille syntynyttä keskustelua taiteen kantaaottavuudesta, sensuurista ja taiteilijan vapaudesta. Samalla kokonaisuuden dokumentointi on osa suomalaisen graffitikentän ilmiöiden tallentamista. Riihimäen Trumpia ei olla liittämässä Vantaan taidemuseo Artsin kokoelmiin muilta osin kuin dokumentoinnin kautta, kertoo museon päällikkö Anna Hjort-Röntynen tiedotteessa.
Taidemuseo Artsin mukaan Riihimäen Taiteiden yön järjestäjät sallivat potentiaalisesti ristiriitaisen aiheen, sillä he eivät halunneet sensuroida taiteilijoiden vapauksia: kantaaottavuus on kuitenkin yksi graffitin ja katutaiteen keskeisiä periaatteita.
‒ Teos herätti kiivasta keskustelua sosiaalisessa mediassa ja kuvaa ei esimerkiksi pidetty lapsille sopivana. Taiteilija puolustautui selittäen halunneensa ottaa kantaa Trumpin ulkomaalaisvastaiseen politiikkaan ja Yhdysvaltojen löyhiin aselakeihin, tiedotteessa kerrotaan.
Myös kuuluisa pilakuva on näyttelyssä
Artsin näyttelyn yleisenä teemana muuten on, että mihin kuvan vapaus rajoittuu ja koskevatko sananvapauden säännöt myös kuvia.
Vantaan taidemuseo Artsin näyttely tutkii sananvapauden käsitettä ja sen ilmenemistä kuvien maailmassa, eli sitä miten kuvien kautta voi käsitellä vaikeitakin yhteiskunnallisia asioita.
Esillä on teoksia nuoren polven kuvittajilta ja sarjakuvataiteilijoilta, joiden työssä yhteiskunnalliset ilmiöt ovat viime vuosina olleet polttopisteessä. Näyttelyn taiteilijoiden teoksissa linkittyvät teemat, aiheet ja henkilöt, jotka näyttävät miten ajankohtaisesta ja yhteiskunnan rakenteita läpäisevästä aiheesta on kysymys.
Näyttelyssä on esillä muun muassa sarjakuvataiteilija Ville Rannan kuuluisa pilakuva kaupunginvaltuutettu Junes Lokan ja toimittaja Johanna Vehkoon oikeudenkäynnistä.