Kerava remontoi terveyskeskuksen ja tuo sinne taidetta

Keravan sosiaali- ja terveyspalvelut hakee 1-3 taiteilijaa tai taiteilijaryhmää toteuttamaan taideteoksia Keravan terveyskeskukseen. Terveyskeskuksen saneeraus alkaa marraskuussa 2019.

Remontin painopiste on aula- ja odotustiloissa, joiden viihtyisyyttä ja identiteettiä pyritään vahvistamaan esimerkiksi rakenteisiin integroituvalla taiteella. Valoisuuden ja tilantunnun lisäämiseksi osa rakenteista tullaan toteuttamaan ääntä eristävinä lasipintoina.

Pistemäisten taideteosten sijaan tarkoituksena on luoda seinä-, lattia- ja mahdollisesti myös kattorakenteita hyödyntävä kokonaissuunnitelma. Lisäksi taide tuodaan lasten odotustilaan sekä saattohuoneisiin osaksi hoitotyötä.

Hankkeen kokonaisbudjetti on 80 000 euroa. Se sisältää taiteilijapalkkiot, teosten materiaali- ja toteutuskustannukset sekä tekijänoikeuksiin liittyvän oikeuden tallentaa teosta tarkoituksenmukaisella välineellä ja julkaista dokumentit ilman erillistä lupaa tai korvausta.

Keravan terveyskeskus on valmistunut vuonna 1978, laajennusosa valmistui 2005. Tila on melko matala, hämärä ja käytävämäinen. Saneerauksessa uudistetaan täysin talon länsipäädyn päivystysalue. Lisäksi arkisto- ja uima-allastiloihin muokataan uusia vastaanottohuoneita ja henkilökunnan taukotila. Vuodeosastoilla uudistetaan kansliatiloja ja henkilökunnan työtiloja. Taideteos voi laajentua myös saneerauksen ulkopuolelle jääviin tiloihin, joiden viihtyvyyttä ja erottuvuutta tullaan parantamaan.

JAA