Vaikka Vuosaaren rakentaminen on jatkunut vilkkaana viime vuosina ja monien asukkaiden mukaan Vuosaari on jo täyteen rakennettu, on Vuosaari edelleen tulevaisuudessa väestöennusteen perusteella melko voimakkaasti kasvava kaupunginosa.
Vuoteen 2037 ulottuvan ennusteen mukaan väestö kasvaa kaikissa Helsingin suurpiireissä, ja eniten keskisessä suurpiirissä.
Osa-alueista väestön määrä lisääntyy eniten alueilla, joille rakennetaan runsaasti uusia asuntoja.
– Näitä alueita ovat muun muassa Kalasatama ja sen naapurialueet, Keski- ja Pohjois-Pasila, Kruunuvuorenrannan alue ja Yliskylä, Vuosaari sekä Malmin lentokenttä. Osalla asuntotuotannon projektialueista rakentaminen ja sen myötä väestön määrä kasvaa jo 2020-luvulla, mutta osalla alueista kasvu painottuu ennustekauden loppupuolelle 2030-luvulle. Huomattavaa on, että ennusteen mukaan osalla Helsingin alueista väestön määrä myös pienenee, kerrotaan Helsingin kaupunginkanslian uudessa julkaisussa.
Julkaisun nimi on ”Helsingin ja Helsingin seudun väestöennuste 2022-2060 ja Helsingin alueittainen väestöennuste vuoteen 2037”.
Julkaisussa mainitaan Vuosaaresta seuraavaa:
– Vuosaari, kasvu yhteensä 7 000 asukasta, josta Meri-Rastilan kasvu 3 600 asukasta.
Julkaisussa olevan kartan mukaan Meri-Rastilan jälkeen seuraavaksi eniten kasvupotentiaalia näyttää Vuosaaren peruspiirissä olevan Keski-Vuosaaren osa-alueella ja sen jälkeen Aurinkolahden osa-alueella. Rastilan osa-alueella väestön ennustetaan vähenevän.
Helsingin väestönkasvu perustuu suurimmalta osin muuttoliikkeeseen, josta suurin osa tulee ulkomailta.
Helsinki saa muuttovoittoa myös Helsingin seudun ulkopuolisesta Suomesta. Kuolleiden määrä kasvaa tulevina vuosina väestön ikääntymisen myötä syntyneiden määrää enemmän, joten luonnollinen väestönkasvu, syntyneiden ja kuolleiden määrien erotus, pienenee ennustekauden loppua kohti.
Vuosaaressa pian yli 40 000 asukasta
Vuosaaren väkiluku saattaa rikkoa 40 000:n asukkaan rajan tänä vuonna.
Vuoden 2022 lopussa Vuosaaren peruspiirissä oli 38 790 asukasta. Ennakkotiedon mukaan asukasluku oli syyskuun 2023 lopussa 39 006.
Helsingin seudun aluesarjat -tilastokannassa julkaistun väestöennusteen perusvaihtoehdon mukaan Vuosaaressa olisi yli 40 100 asukasta vuoden 2024 lopussa.
Vuonna 2030 vuosaarelaisia ennustetaan olevan lähes 43 000 ja vuonna 2034 yli 45 000.