Etu-Töölössä sijaitsevan Kansallismuseon lisärakennuksen toteutus alkaa näillä näkymin syksyllä 2022.
Suomen kansallismuseo tiedotti joulukuussa 2020, että Suomen eduskunnan 21.12.2020 hyväksymä valtion talousarvio vuodelle 2021 mahdollistaa Kansallismuseon lisärakennushankkeen etenemisen.
– Suunnitelman mukaan Kansallismuseon historiallisen päärakennuksen, lisäosan ja pihapuiston muodostama kokonaisuus valmistuu alkuvuodesta 2026.
Hanke perustuu arkkitehdikilpailun voittaneeseen JKMM Arkkitehdit Oy:n ehdotukseen. Hankesuunnittelu ja asemakaavoitus ovat jo pitkällä.
– Senaatti-kiinteistöt pyrkii nyt tekemään hankkeen noin 55 miljoonan euron investointipäätöksen loppukeväästä 2021, kerrottiin Suomen kansallismuseon tiedotteessa.
Uudisosa tuo Kansallismuseon vanhaan kokonaisuuteen kansainvälisen tason näyttelytilaa, mahdollistaa rakennuskokonaisuuden saavutettavuuden sekä käytön laajemmille yleisöille. Lisäksi hanke tekee Kansallismuseon pihapuistosta aktiivisen kaupunkipuiston Helsingin kantakaupunkiin.
Mannerheimintien varrella sijaitseva Kansallismuseo on valmistunut vuonna 1910, ja yleisölle museo avautui epävarmoina murroksen aikoina vuonna 1916.