Kannelmäkeen halutaan graffitiseinä ja grillikatos

Kuvituskuva.

Helsingin kaupungille jätetyssä nuorten aloitteessa kerrotaan, että kannelmäkeläiset ja malminkartanolaiset nuoret haluavat graffitiseinän alueelle.

Graffitiseinän yhteyteen olisi kiva saada myös grillikatos.

Nuoriso tykkää tehdä graffiteja nykyään luvallisesti. Poliisikin tykkäisi, että nuoret saisivat tehdä luvallisia graffiteja seinälle eikä niitä tehtäisi talojen seiniin luvatta, aloitteessa kerrotaan.

Kaupungin edustajan lokakuussa antamassa vastauksessa kerrotaan, että Kannelmäen Vanhaistenpuistossa on jo graffitiseinä. Malminkartanossa on ollut liikuteltavia graffitikontteja, mutta pysyvää seinää ei siellä ole.

Kaupungin edustajan mukaan uuden graffitiseinän toteuttaminen Kannelmäki-Malminkartanoon vaatii tarkempaa selvittämistä yhdessä kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan virastojen kesken.

Grillikatoksen perustamismahdollisuutta voidaan selvittää osana aluesuunnitelman laadintaa. Kannelmäen ja Malminkartanon seudulle ollaan parhaillaan laatimassa uutta aluesuunnitelmaa, jonka luonnos valmistuu vuodenvaihteen tienoilla.

Nuorten aloitteilla tarkoitetaan helsinkiläisten 13-17-vuotiaiden nuorten tekemiä aloitteita kaupungin toimivaltaan kuuluvissa asioissa. Helsingin kaupunginvaltuusto saa tiedon nuorten aloitteista ja se voi keskustella niistä, mutta päätöksenteko- tai vastausoikeutta valtuustolla ei nuorten aloitteisiin ole. Kaupungin vastauksen aloitteisiin antaa tarvittava apulaispormestari tai kaupungin virkamies.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.