Isossa lasivitriinissä kauppakeskus Redin käytävällä on esillä erikoisen näköisiä laitteita, nimittäin robotteja. Kaikkien ohikulkijoiden nähtävänä on esimakua näyttelystä, jonne pääsee sisään maksua vastaan käytävän toiselta puolelta.
Redissä avautui 7. lokakuuta harvinainen näyttely nimeltään Robopark.
Kauppakeskuksen nettisivulla kerrotaan, että Robopark on kansainvälinen lasten ja aikuisten vuorovaikutteinen robottinäyttely, joka on kiertänyt yli sata kaupunkia, muun muassa Venäjällä ja Puolassa.
Näyttely koostuu yli 60 robotista, joita kävijät pääsevät ohjelmoimaan ja ohjaamaan.
Näyttelyn suosio on yllättänyt järjestäjät niin, että näyttelyyn suositellaan tulemaan mahdollisuuksien mukaan arkipäivänä. Roboparkin Facebook-sivun mukaan näyttelyyn on syntynyt viikonloppuna pitkät jonot.
Robottinäyttely päättyy 21. marraskuuta 2021.