Jätkäsaaren keskuskortteli on vielä vuosien päässä

Kuvituskuva

Jätkäsaaressa joudutaan odottamaan keskuskorttelin rakentamista vielä useita vuosia.

Helsingin kaupunki järjesti asukkaille suunnatun Kysy Jätkäsaaren rakentumisesta -kyselytunnin Facebookissa 29. maaliskuuta 2021.

Lähetyksessä aluerakentamisprojektin asiantuntijat vastasivat asukkaiden kysymyksiin Jätkäsaaren rakentamissuunnitelmista.

Esimerkiksi Jätkäsaaren keskuskorttelin aikataulu nousi esille asukkaiden kysymyksissä.
Jätkäsaaren keskuskorttelin asemakaavaluonnos valmistui jo vuonna 2019, mutta edessä on vielä monta vaihetta ennen kuin rakentaminen alkaa.

– Keskuskortteli-hanke lähtee kilpailutukseen ensi vuonna. Voittajan kanssa laaditaan vielä kaavamuutos, jonka jälkeen hanke pääsee kohti toteutusta. Tämän hetken arvion mukaan rakentaminen voisi käynnistyä noin vuonna 2023-2024, kertoi kaupungin edustaja Jätkäsaaren kyselytunnilla.

Uutta Helsinkiä -nettisivustolla tarkennetaan, että Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan hyväksymän asemakaavaluonnoksen pohjalta kaupunki alkaa valmistella tarjouskilpailua, jolla etsitään korttelille toteuttaja. Toteuttajan kanssa yhteistyössä kaupunki järjestää arkkitehtuurikilpailun, jonka perusteella laaditaan asemakaavaehdotus.

Keskuskortteli kaavoitetaan raitiolinjojen 8 ja 9 kääntöpaikan tilalle. Raitiolinjaa 9 jatketaan toukokuussa 2021 Länsiterminaalin päätepysäkille, mutta linja 8 jää toistaiseksi nykyiselle paikalleen.

Keskuskortteliin on tarkoitus kaavoittaa Jätkäsaaren kaupallinen keskittymä ruokakauppoineen, asuntoja ja toimitilaa. Maamerkiksi on ajateltu Jätkäsaaren korkeinta asuintornitaloa. Kaavaluonnoksen mukaan asuintornitalossa olisi 24 kerrosta ja se olisi lähes 80 metriä korkea, eli siis korkeampi kuin Jätkäsaaren Clarion-hotelli.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.