
Lumettomassa Helsingissä talvista menoa ja tunnelmaa löytyy edes jonkin verran tekojääradoilta!
Helsingissä on nyt kahdeksan tekojääkenttää, kun Laajasalon liikuntapuiston tekojääkaukalo on avattu luistelijoiden testikäyttöön joulukuun lopussa 2019.
‒ Meillä on ollut Laajasalossa koko ajan tekemisen meininki, vaikka vähän vastoinkäymisiäkin tekojään tekemisessä on ollut. Muun muassa kaukaloa on tarvinnut siirtää, mutta nyt jää on luistelukunnossa. Ei muuta kuin tervetuloa liikkumaan, kertoi Laajasalon liikuntapuiston tiimiesimies Jarkko Rantanen uudenvuoden aattona.
Laajasalon tekojäälle ei ole pääsymaksua, ja kentällä on pelkästään yleisöluisteluvuoroja. Jääkiekkomailat on sallittu tiettyinä päivinä tiettyinä kellonaikoina.
Helsingin kahdeksan auki olevaa tekojääkenttää talvikaudella 2019-2020 ovat: Brahenkenttä Kalliossa, Kontulan, Käpylän ja Oulunkylän tekojääradat, Lassilan, Pukinmäen ja Laajasalon tekojääkaukalot sekä Rautatientorin Jääpuisto.