Pohjois-Tapiolassa mitataan vuoden 2022 aikana liikenteen vaikutuksia alueen ilmanlaatuun.
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY mittaa ilmanlaatua vuonna 2022 pysyvien mittausasemien lisäksi viidellä siirrettävällä mittausasemalla.
Yksi näistä siirrettävistä mittausasemista on tuotu Pohjois-Tapiolaan.
Pohjois-Tapiolassa selvitetään liikenteen vaikutusta ilmanlaatuun. Siellä mitataan pienhiukkasten, hengitettävien hiukkasten ja typpidioksidin pitoisuuksia.
Myös Vantaalla Hämeenlinnanväylän varrella selvitetään siirrettävällä mittausasemalla liikenteen vaikutusta ilmanlaatuun.
Vantaan lentoaseman mittausasemalla puolestaan mitataan lentoasematoimintojen vaikutusta ilmanlaatuun. Mitattuihin pitoisuuksiin vaikuttavat pääasiassa alueen autoliikenne, lentoaseman maaliikenne ja lentoliikenteen päästöt.
– Olemme mitanneet useimmissa kohteissa jo aiemmin, joten mittauksista saadaan tietoa myös ilmanlaadun kehityksestä näillä erityyppisillä kaupunkialueilla, kertoo HSY:n ilmansuojeluyksikön päällikkö Hanna Manninen tiedotteessa.
Ilmanlaatu vaihtelee paljon eri alueilla pääkaupunkiseudulla. Terveyshaittoja aiheuttavat eniten liikenteen pakokaasut ja katupöly sekä puunpolton päästöt pientaloalueilla.
Neljäs siirrettävä mittausasema on vuoden 2022 ajan Helsingin Tapanilassa ja viides Järvenpäässä.