Helsingin kaupunki on hakenut Junatien suunnittelukilpailulla ideoita kantakaupungin keskellä sijaitsevan väylämäisen ympäristön kehittämiseksi.
Junatie on osa Teollisuuskadun akselia, eli Pasilan ja Kalasataman välistä kehittyvää aluetta.
– Teollisuuskadun akselista kehitetään merkittävää työpaikkojen, liike-elämän ja kaupunkikulttuurin keskittymää, sanoo arkkitehti Tiia Ettala.
Sörnäisten, Hermannin, Vallilan ja Kalasataman välissä sijaitseva Junatien ympäristö on nykyisellään väylämäinen ja liikenteellisesti monimutkainen paikka, jossa kohtaavat Teollisuuskatu, Sörnäisten rantatie ja Itäväylä. Erilaisia ramppeja ja tasoja on paljon, eikä kaupunkitila ole nykyisellään kovin viihtyisää.
– Kilpailun avulla on haettu uusia avauksia alueen pitkän aikavälin kehittämiselle. Voisiko alueen liikennejärjestelyjä selkeyttämällä tehdä toimivaa kaupunkitilaa ja helpottaa liikkumista kaikilla kulkutavoilla? Tavoitteena on saada alueelle itäbaana, sujuva itä-länsisuuntainen joukkoliikenneyhteys sekä hyvä jalankulkureitistö, autoliikenteen välityskyvyn heikentymättä, kertoo Tiia Ettala.
Suunnittelukilpailuun kutsuttiin viisi monialaista työryhmää, joiden ideat on julkaistu Kerro Kantasi –palvelussa. Kaupunkilaiset voivat kommentoida ideoita 15. lokakuuta 2019 saakka osoitteessa https://kerrokantasi.hel.fi/junatie.
Kilpailuehdotukset ovat nimeltään Crossroads, Suvanto, Suvikatu, Rata/raitti ja Junatien Ryijy. Kilpailuehdotuksissa on otettu huomioon Sörnäistentunnelin mahdollinen toteuttaminen.
Suunnittelukilpailun voittaja selviää vuoden 2019 lopulla ja tavoitteena on, että voittajalta tilataan jatkosuunnittelua.
Junatien suunnittelukilpailu on osa Teollisuuskadun akselin kaavarungon suunnittelua. Kaavarunko ohjaa alueen asemakaavoitusta ja suunnittelua. Tarkoituksena on tuoda Teollisuuskadun akselin kaavarungon suunnitelmaluonnoksia keskusteluun talven aikana ja saada varsinainen kaavarunko kaupunkiympäristölautakunnan käsittelyyn vuoden 2020 lopulla.