Helsingin Uiva venenäyttely esittelee veneitä ja vesielämää

    Venealan Keskusliitto Finnboat järjestää Helsingin Uivan Venenäyttelyn 13.–16.8.2020 tuttuun tapaan HSK:n kerhosatamassa Lauttasaaressa. Tapahtumajärjestelyt ovat edenneet korona-ajasta huolimatta vauhdilla.

    Helsingin Uiva venenäyttely on viime vuosina kasvanut venenäyttelystä koko perheen kesätapahtumaksi, johon tullaan koko päiväksi viihtymään perheen ja ystävien kanssa. Kiinnostus tapahtumaa kohtaan on kasvanut vuosi vuodelta, ja viime vuonna kävijämäärä kasvoi edellisvuodesta peräti seitsemän prosenttia.

    ”Näyttelyn sijainti Helsingin keskustan välittömässä läheisyydessä on erinomainen ja yli hehtaarin kokoinen merenranta-alue tarjoaa riittävän väljät tilat turvalliselle yleisötapahtumalle. Maaosastoille on jo ennestään hyvät tilat ja keväällä valmistuneet uudet laiturit nostavat paikan tasoa näyttelyalueena entisestään”, kertoo Finnboatin toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo.

    Kattava venevalikoima, vesielämää ja ainutlaatuinen koeajomahdollisuus

    ”Uivassa näyttelyssä on jokaiselle vesielementissä viihtyvälle jotakin. Suomalaisten suosikkimoottoriveneitä on todella laaja valikoima, mutta näyttely on myös Suomessa ainutlaatuinen tapahtuma nähdä purjeveneitä omassa elementissään: purjehduskunnossa, mastot, purjeet ja köydet paikoillaan. Kalastuksen ystäville esitellään kalastusvarusteltuja veneitä sekä viimeisimmät uutuudet. Mukana ovat kaikki merkittävimmät venemerkit, joten Uiva on erinomainen paikka vertailla venetarjontaa. Näytillä on koko vesielämän kirjo jollista jahteihin, varmasti nähtävää ja koettavaa koko perheelle”, Pajusalo jatkaa.

    Helsingin Uiva Venenäyttely tarjoaa Suomessa ainutlaatuisen mahdollisuuden koeajaa veneitä näyttelytilaisuudessa. Kippari-lehden järjestämät moottoriveneiden koeajot järjestetään kaikkina näyttelypäivinä, mutta laajin valikoima veneitä on koeajettavissa perjantaina 14.8. iltapäivällä, jolloin koeajettavana on myös näyttelyveneitä: näin kattavaa venemerkkien ja -mallien koeajomahdollisuutta ei Suomessa ole missään muualla. Veneiden koeajot suositellaan tehtäväksi perhekunnittain tai sillä seurueella, kenen kanssa tapahtumaan on tultu.

    Näkemistä, kokemista ja tekemistä koko perheelle

    Vuoden 2019 näyttelyssä oli yli 155 näytteilleasettajaa ja yli 280 venettä sekä paljon tarvikkeita, varusteita ja venealan palveluita. Tulevan näyttelyn ennakkomyynti on sujunut hyvin ja näyttelyn odotetaan kooltaan ja valikoimaltaan pysyvän viime vuotta vastaavalla tasolla.

    Näyttelyalueella on tuttuun tapaan päivittäin monipuolista ohjelmaa, koeajoja sekä erilaisia näytöksiä ja esityksiä koko perheelle. Lava-ohjelmia seuratessa voi nauttia maittavaa katuruokaa ohjelma-aluetta reunustavista ruokarekoista.

    Turvallisuudesta ei poikkeusaikana tingitä

    Kahden hehtaarin kokoinen näyttelyalue varmistaa, että ihmistiheys pysyy esimerkiksi ravintolaterasseja ja kauppakeskuksia alhaisempana ja merituuli puolestaan huolehtii luonnollisesta ilmanvaihdosta.

    Helsingin Uivaan Venenäyttelyyn kulkua valvotaan, joten alueella olevien henkilöiden määrä pysyy järjestäjän tiedossa koko ajan. Hygieniasta huolehditaan tänä vuonna AVI:n ohjeistuksen puitteissa entistäkin tarkemmin ja tapahtumavieraat saavat halutessaan esim. maskin ja kertakäyttökäsineet tapahtumavierailun ajaksi. Myös käsidesiä on tarjolla useammassa pisteessä.

    ”Luonnollisesti toivomme, että sairaana ei tulla tapahtumaan ollenkaan, yleisen ohjeistuksen mukaisesti yskimishygieniasta huolehditaan ja säilytetään etäisyydet muihin ihmisiin näyttelyalueella”, Pajusalo toteaa.

    Vuoden 2019 näyttelyssä oli yli 155 näytteilleasettajaa ja yli 280 venettä sekä paljon tarvikkeita, varusteita ja venealan palveluita.

    JÄTÄ VASTAUS

    Kirjoita kommenttisi!
    Kirjoita nimesi tähän

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.