Finnoosta kaksi tonttia puukerrostaloille

Espoon kaupunki myy kaksi tonttia puukerrostalojen rakentamiseen Finnoosta. Asiasta päätti Espoon kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto marraskuussa.

Kaksi tonttia myydään Finnoo-Djupsundsbäckenin asemakaava-alueelta yhtiömuotoiseen puurakentamiseen. Jaoston päätöksen mukaan tonttien ostajana on ryhmittymä, johon kuuluvat Suomen Puukerrostalot Oy, Lindbäcks Group Ab ja Kallioinen Yhtiöt.

Espoon kaupunki tiedotti ennen myyntipäätöstään, että tonteille saa rakentaa kolme kuusikerroksista puukerrostaloa, joissa on vapaarahoitteisia vuokra-asuntoja ja omistusasuntoja. Rakennusoikeutta tonteilla on yhteensä 6 600 kerrosneliömetriä.

Finnoon puurakentaminen herätti paljon kiinnostusta, sillä tonttien ostajaehdokkaita oli kolmetoista. Kyseessä ovat Finnoon ensimmäiset puukerrostalotontit.

Finnoon Djupsundsbäckenin läntinen alue sijaitsee meren läheisyydessä rajautuen Kaitaan olemassa olevaan asutukseen etelä- ja länsireunasta. Alue sijaitsee Kaitaan tulevan metroaseman läheisyydessä. Metron arvioidaan aloittavan liikennöinnin vuonna 2023. Alueella on koulu- ja päiväkotipalvelut valmiina. Finnoon aluetta kehitetään kaupunginvaltuuston päätöksen mukaisesti kestävän kehityksen esimerkkialueena.