Noin kilometrin päähän Matinkylän keskuksesta kaavoitetaan näyttäviä tornitaloja, joista korkeimmissa on 16 kerrosta. Kyseessä on uusi Finnoonkartanon asuinalue.
Finnoonkartanoon tulevaisuudessa muuttavien asukkaiden ei kuitenkaan tarvitse kävellä Matinkylän metroasemalle saakka, sillä tornitalot sijoittuvat Finnoon oman metroaseman välittömään läheisyyteen. Finnoonkartanoon suunnitteilla olevista asuintaloista on Finnoon metroasemalle kävellen matkaa 150-300 metriä, tiedottaa Espoon kaupunki.
Finnoonkartano on Finnoon keskustan pohjoispuolelle tuleva uusi asuinalue. Espoon kaupunkisuunnittelulautakunta käsitteli alueen Matroonankadun ja Rusthollarinrinteen asemakaavahankkeita 21. toukokuuta.
Koko Finnoonkartanon alueelle tulee kerrostalokoteja yhteensä 3 700 asukkaalle. Laaja Finnoonkartanon virkistysalue luontopolkuineen on kävelymatkan päässä uusista asuintaloista.
Finnoonkartanon lähimmät arkipäivän palvelut tulevat sijaitsemaan Finnoon metroasemalla ja kauppakeskus Isossa Omenassa.
– Finnoonkartano on yksi neljästä asuinalueesta merellisessä Finnoossa. Asuntorakentamisessa ja liikkumisessa meitä ohjaavat ekologiset, kestävän kehityksen ratkaisut, kertoo projektinjohtaja Kimmo Leivo.
Alueen pohjoisosa säilyy merkittävänä työpaikka-alueena, mutta toimistokortteleiksi jalostuen. Kemira suunnittelee sinne itselleen uutta, modernia toimitilakokonaisuutta, jonne sijoitetaan muun muassa tutkimuskeskus. Alueen työpaikkojen määrän tavoitteeksi on asetettu 1 200.