Vanhan Lillhemtintien kaavamuutos etenee Henttaalla

Kuvituskuva

Espoon kaupunginhallitus päätti 12. elokuuta esittää kaupunginvaltuustolle Vanha Lillhemtintien asemakaavan muutoksen hyväksymistä.

Kaupunginhallituksen päätös ei ollut yksimielinen, vaan asiasta äänestettiin, ja kaavamuutoksen kannattajat voittivat äänin 10-5.

Asemakaavan muutoksen tavoitteena on avata Vanha Lillhemtintie kaksisuuntaiselle ajoneuvoliikenteelle. Nykyään tieyhteys on varattu jalankululle ja pyöräilylle.

Vanha Lillhemtintie sijaitsee Henttaalla, ja se kulkee Lillhemtin asuinalueelta Suurpellon suuntaan.

– Kaupunginhallitus edellyttää, että kaupunkitekniikan keskus toimii yhteistyössä avattavan tienvarren asukkaiden kanssa, jotta tien avaamisesta aiheutuvat haitat asukkaille saadaan mahdollisimman vähäisiksi erilaisin ratkaisuin, kerrottiin Espoon kaupungin tiedotteessa.

Kaavamuutos on tullut vireille kaupunginhallituksen joulukuussa 2022 tekemän päätöksen pohjalta. Tuolloin Kaupunginhallitus kehotti kaupunkisuunnittelukeskusta käynnistämään pikaisesti asemakaavan muutoksen, jotta Vanha Lillhemtintie voitaisiin avata ajoneuvoliikenteelle.

Vanha Lillhemtintie on ollut aiemmin auki ajoneuvoliikenteelle, mutta katu suljettiin, kun korkein hallinto-oikeus katsoi, että avaaminen oli nykyisen asemakaavan vastainen.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.