Traficom: Suomen liikenteessä ennätysmäärä autoja

Manner-Suomessa liikennekäytössä olevat henkilöautot käyttövoimittain vuosina 2000-2023.

Vuodesta 2000 vuoteen 2024 henkilöautojen määrä on kasvanut Suomessa merkittävästi.

Vuonna 2000 liikenteessä oli noin 2,1 miljoonaa henkilöautoa, ja vuoden 2024 alussa määrä oli kasvanut noin 2,8 miljoonaan, mikä tarkoittaa yli 700 000 auton lisäystä.

Kasvua on 30 prosenttia.

– Suomen teillä kulkee ennätysmäärä autoja, kerrotaan Traficomin tiedotteessa.

Henkilöautoja on nyt 492 autoa jokaista 1 000 asukasta kohti.

Traficomin mukaan kasvu johtuu uusien autojen myynnistä ja käytettyjen autojen maahantuonnista. Viimeksi mainittu on moninkertaistunut 2000-luvulla. Viime vuonna romutettiin Suomen Autokierrätyksen tietojen mukaan hieman yli 60 000 henkilöautoa.

Vuodesta 2014 vuoteen 2023 käytettynä maahantuotujen henkilöautojen kokonaismäärä kasvoi merkittävästi, huipentuen vuoteen 2021, jolloin Suomeen tuotiin 45 368 autoa.

– Käytettynä maahantuotujen autojen markkinat ovat siirtymässä kohti kestävämpiä käyttövoimia, jolloin entistä useampi auto on joko kokonaan tai osin sähkökäyttöinen, tiedottaa Traficom.

Dieselautojen maahantuonti saavutti huippunsa vuonna 2018, jolloin Suomeen tuotiin yli 22 000 dieselautoa. Viime vuosina dieselautojen maahantuonnin suosio on kuitenkin laskenut merkittävästi, ja vuonna 2023 niitä tuotiin vain hieman yli 5 000.

Sen sijaan ladattavien hybridien suosio on kasvanut erityisen nopeasti.

Vuonna 2018 niitä maahantuotiin noin 2 500 kappaletta, mutta vuonna 2023 määrä oli kasvanut jo 14 484 autoon. Täyssähköautoja tuotiin käytettyinä viime vuonna Suomeen reilut 10 000 kappaletta.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.