Maaliskuun lopussa vuoden täyttäneen Espoonlahden kaupunkikeskus Lippulaivan liikuntapalveluiden tarjonta kasvaa kamppailulajitarjonnalla, kun Suomen Kamppailuopisto muuttaa Lippulaivaan.
Cityconin tiedotteen mukaan Suomen Kamppailuopisto avaa ovensa Lippulaivassa 10. heinäkuuta.
Suomen Kamppailuopiston uudet tilat löytyvät kaupunkikeskuksen neljännestä kerroksesta ja kattavat noin 600 neliötä.
Suomen Kamppailuopisto toimii ensi vuonna 30-vuotisjuhlavuottaan viettävän Espoon Kehähaiden harjoitussalina ja liikuntavalikoimaan kuuluvat muun muassa kunto-, kilpa-, potku- ja thainyrkkeilyä, vapaaottelua, krav magaa sekä brasilialaista jujutsua.
Noin 500 jäsenen seura on merkittävä toimija kansainväliselläkin tasolla. Lisäksi Suomen Kamppailuopistolla on kamppailutarvikkeiden myymälä.
– Odotamme muuttoa innolla. Luvassa on modernit harjoitustilat erinomaisten kulkuyhteyksien päässä. Tatamitilaa on yhteensä yli 350 neliötä eli hieman enemmän kuin aiemmissa tiloissamme. Myös nyrkkeilysäkkejä ja painiseiniä tulee aiempaa enemmän. Lisäksi tiloihin tulee täysimittainen kilpailuvaatimukset täyttävä nyrkkeilykehä. Olosuhteet tulevat antamaan loistavat puitteet toiminnallemme, kertoo Suomen Kamppailuopiston ja Espoon Kehähaiden taustavoima Petteri Maunu tiedotteessa.