
Tapiolan Ahertajantiellä sijaitsevat Näyttelykeskus WeeGee, EMMA – Espoon modernin taiteen museo ja KAMU WeeGee täyttävät 20 vuotta tänä syksynä.
Juhlaviikolla 13.-18.10. tapahtumia on joka päivä.
Tiistaina 13.10. on WeeGeen virallinen 20-vuotissyntymäpäivä, ja silloin taloon on vapaa pääsy kaikille.
Vuonna 2006 avattu Näyttelykeskus WeeGee, EMMA ja KAMU sijaitsevat arkkitehtonisesti merkittävässä rakennuksessa, jolla on muutenkin vaiherikas historia.
Arkkitehti Aarno Ruusuvuoren suunnittelema rakennus valmistui 1960-luvulla Weilin+Göös Oy:n painotaloksi. Vuonna 1974 valmistuneen laajennusosan suunnitteli Bertel Ekengren.
Kirjapainotoiminnan loputtua 1990-luvun lopulla rakennuksessa oli monenmoista väliaikaista toimintaa ja yhteen aikaan rakennuksessa toimivat jopa salibandyhalli, kiinalainen ravintola ja Etelä-Tapiolan lukio.
Espoon kaupunki osti kiinteistön vuonna 2001 ja se saneerattiin näyttelykeskukseksi mittavassa hankkeessa.
Rakennuksen kiehtovaan historiaan pääsee tutustumaan opastetulla yleisökierroksella 13. lokakuuta kello 12.


