Tapiolan kirkon peruskorjaus ehdolla Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon saajaksi

Tapiolan kirkon kirkkosali peruskorjauksen jälkeen. Kuva: AFKS Hannu Rytky

Ehdolla Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon 2024 saajaksi on viisi kohdetta: Hyytiälän metsäasema Juupajoella, Lamminrahkan koulukeskus Kangasalla, opistorakennus Lastu Järvenpäässä, Tammelan Stadion Tampereella sekä Tapiolan kirkon peruskorjaus.

Suomen Arkkitehtiliiton myöntämän palkinnon saajan valitsee 7. lokakuuta Ylen kriisialueiden ulkomaantoimittajana tunnettu Antti Kuronen. Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon finalistikohteet valitsee vuosittain vaihtuva esiraati.

Aarno Ruusuvuoren vuonna 1965 suunnittelma Tapiolan kirkko on puutarhakaupungin keskustan keskeinen rakennus.

Tapiolan kirkossa oli kosteusteknisiä ongelmia ja ilmanvaihto kaipasi parantamista. Vuonna 2021 valmistuneessa peruskorjauksessa kirkosta on onnistuttu tekemään käyttäjilleen merkittävästi toimivampi, terveellisempi ja turvallisempi.

Kirkon korjaus edustaa nykyistä restaurointi-ihannetta, jonka mukaan uusien lisäysten tulee olla mahdollisimman huomaamattomia. Tärkeimmissä tiloissa tekniikka, putkistot ja kanavat on saatu kätkettyä piiloon.

Esiraadin mukaan peruskorjauksessa hienointa on tunne siitä, että rakennukselle ei ole tehty mitään, ja patinaakin on jäljellä.

Tapiolan kirkon peruskorjauksen suunnittelusta vastasivat AFKS Arkkitehtien Jari Frondelius, Jaakko Keppo, Juha Salmenperä ja Riitta Tuomisto.

– Peruskorjaus antoi lisää tilaa valolle, jota kirkkokiinteistöön tulvii erikokoisista ikkunoista katosta ja vähän alempaa. Kirkkosalin rinnalla uusi keskeinen kohtaamispaikka on Valo-kahvila, jossa kaikenikäiset kokoontuvat pitkin viikkoa, Tapiolan seurakunnan kirkkoherra Päivi Linnoinen toteaa palkintoehdokkuudesta iloiten.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.