Espoon kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto päätti 23. syyskuuta antaa kaupunginhallitukselle esityksen Tilapalvelut-liikelaitoksen talousarvioksi ja taloussuunnitelmaksi vuosille 2025–2027 käyttötalouden osalta.
Lisäksi jaosto ehdottaa, että Espoon kaupunginvaltuusto hyväksyy Suvelassa sijaitsevan Sunan koulun peruskorjaus- ja laajennushankkeelle 6,2 miljoonan euron lisämäärärahan.
Esityksen mukaan Sunan koulun peruskorjaus ja laajennus -hankkeen hankesuunnitelman tavoitekustannus nousee 22,0 miljoonaan euroon.
Lisäksi jaosto ehdottaa, että kaupunginhallitus päättää, että Sunan koulun peruskorjaus ja laajennus -hankkeen rakentaminen voidaan käynnistää ja hankkeen toteuttamisen edellyttämät urakkasopimukset ja muut sopimukset solmia.
Sunan koulu on vuonna 1985 valmistunut 260 oppilaan alakoulu. Se peruskorjataan ja laajennetaan kolmisarjaiseksi noin 480 oppilaan alakouluksi, jossa toimii alustavasti 18 perusopetusryhmän lisäksi kolme erityisopetuksen luokkamuotoista pienryhmää.
– Lisämäärärahan tarve on 6,2 miljoonaa euroa, ja se johtuu hankkeen korjausasteen noususta. Peruskorjattavan vanhan koulun ulkorakenteet ovat oletettua huonommassa kunnossa, ja ne sekä katto joudutaan uusimaan. Tontin ominaisuuksien vuoksi laajennusosa joudutaan tekemään kokonaan uutena rakennuksena, joka lisää kustannuksia. Lisäksi opetustilojen sekä liikunnan ja henkilökunnan tilojen määrä on noussut yhteensä noin 220 neliömetriä, kerrotaan kaupungin tiedotteessa.
Hankesuunnitelman mukainen valmistumisaika on elokuussa 2026, mikä on edelleen mahdollista, jos rakennuslupa-asiat ja muut päätökset etenevät suunnitellusti.