Vuonna 1961 rakennettu Poliisiopisto on elinkaarensa päässä ja puretaan huonokuntoisena sekä tarpeettomana. Poliisiopiston purku-urakka käynnistyy lokakuussa 2016 ja on valmis loppukeväästä 2017. Urakoitsijaksi valittiin Helsingin Talosiirto Oy.
Matti Hirvosen suunnittelema rakennus palveli ensin Valtion poliisikouluna sekä Espoon poliisiasemana. Myöhemmin rakennus oli myös Poliisiopiston sekä merivartiokoulun käytössä. Vuodesta 2011 Tapiolan koulu oli väistössä rakennuksessa oman koulun peruskorjauksen ja laajennuksen ajan.
Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö ja Aalto-yliopiston ylioppilaskunta rakentavat purettavan rakennuksen paikalle opiskelija-asuntoja. Aalto-yliopiston kehittymisen vuoksi opiskelijoiden määrä Otaniemessä kasvaa voimakkaasti.
Marraskuussa järjestetään tilaisuus, jossa kaivetaan esiin opiston perustamiskirja. Lieriön sijaintia selvitetään yhdessä Poliisiammattikorkeakoulun kanssa tutkien vanhoja videotallenteita peruskiven muurauksesta. Perustamiskirja luovutetaan tilaisuudessa Poliisiammattikorkeakoululle.