Matinkylän Ison Omenan kirjasto nousi Suomen suosituimmaksi

Kuvituskuva

Ison Omenan kirjasto oli vuonna 2018 Suomen vilkkain kirjasto, tiedottaa Espoon kaupunki.

Matinkylässä sijaitsevassa kirjastossa laskettiin käyneen 1 353 002 asiakasta viime vuoden aikana. Kävijämäärä kasvoi 7,4 prosenttia vuodesta 2017.

Suomen toiseksi vilkkain yleinen kirjasto Suomessa vuonna 2018 oli Turun pääkirjasto, jossa kävi lähes 1, 2 miljoonaa asiakasta.

Espoon kaikkien kirjastojen kävijämäärä kasvoi viime vuonna 1,4 prosenttia.

Ison Omenan kirjasto toimii kauppakeskuksen Palvelutorilla, jossa mitattiin viime vuonna 1, 4 miljoonaa asiakasta. Se on 8,4 prosenttia enemmän kuin vuonna 2017.

Palvelutorilla toimii kaikkiaan kymmenen palveluyksikköä. Niistä eniten asiakaskäyntimääriään kasvattivat mielenterveys- ja päihdepalvelut sekä Kela.

-Näihin vaikuttivat se, että mielenterveys- ja päihdepalvelut ovat tulleet espoolaisille tutummiksi ja niitä saa myös ilman ajanvarausta, sekä Kelan uusi vuoronumeroton palvelukonsepti, joka poisti pitkät jonot ja mahdollisti aiempaa isomman asiakasmäärän palvelemisen, tiedottaa Espoon kaupunki.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.