Kenen pitää väistää – osaatko pysäköintialueiden väistämissäännöt?

Autoklinikan tilaamasta kyselystä selviää, että lähes kolmasosalla on parkkialueiden välisten väylien väistämissäännöt hakusessa. Turvallisen pysäköinnin edistämiseksi kolarikorjaamo Autoklinikka on julistanut syyskuun viimeisen lauantain kansalliseksi Pysäköintipäiväksi. Teemapäivän kunniaksi järjestetään taskuparkin SM-kisat Espoon Tapiolassa.

Vakuutusyhtiöiden tietoon tulee vuosittain yli 40 000 parkkipaikoilla sattunutta vahinkoa, ja niiden osuus on lähes puolet kaikista liikennevahingoista.

Eniten vahinkoja sattuu peruuttaessa, vaikka autojen kehittyvä turvatekniikka vähentääkin parkkipaikoilla sattuneita kolareita. LähiTapiolan vahinkotilastojen mukaan yli puolessa parkkipaikalla sattuneissa vahingoissa korjauskustannukset olivat yli 1 000 euroa, liikenneturvallisuuden johtava asiantuntija Markus Nieminen LähiTapiolasta kertoo.

Autoklinikan teettämän kyselyn mukaan yksi merkittävä syy pysäköintivahinkoihin saattaa olla tietämättömyys pysäköintialueen säännöistä. Lähes joka kolmas vastaaja ei tiennyt, ovatko väylien väliset risteykset parkkialueilla tasa-arvoisia.

Parkkipaikoilla väylien väliset risteykset ovat aina tasa-arvoisia, ellei liikennemerkein ole toisin määrätty. Kannattaa myös muistaa, että pysäköintialueella tulisi aina liikkua ajoväyliä pitkin, eikä oikoa parkkiruutujen kautta, Pentti Oksanen Autoklinikalta sanoo.

Peruutustilanteet ovat yksi yleisimmistä syistä pysäköintialueella sattuviin vahinkoihin. Lähes kolmannes vastaajista ei osannut kertoa, kenen kuuluu väistää, kun autonsa peruuttaa ajoväylältä parkkiruutuun.

Ajoväylältä parkkiruutuun peruutettaessa väistämisvelvollisuus on aina peruuttajalla. Toivoisin kuitenkin autoilijoilta kohteliaisuutta ja tilannetajua, jotta jo peruuttamisen aloittanut autoilija pääsisi ruutuunsa, Oksanen muistuttaa ja jatkaa:

Turvallisuussuositusten mukaan auto kannattaa pysäköidä siten, että liikkeellelähtö voi tapahtua keula edellä, sillä peruuttamalla liikkeelle lähteminen sisältää aina enemmän riskejä. Kyselymme mukaan vain joka neljäs autoilija kertoo kuitenkin pysäköivänsä näin.

Haussa taskuparkin Suomen mestari

Pysäköintipäivän kunniaksi Autoklinikka järjestää lauantaina 29.9.2018 klo 13-15.30 taskuparkin SM-kisat kauppakeskus Ainoan pysäköintialueella Espoossa. Kilpailu on avoin kaikille ja mukaan voi ilmoittautua Autoklinikan www-sivuilla osoitteessa: https://www.autoklinikka.fi/pysakointipaiva.

Maineen ja kunnian lisäksi maamme ensimmäiselle taskuparkin Suomen mestarille on luvassa 500 euron arvoinen matkalahjakortti ja kaikkien osallistujien kesken arvotaan muita mukavia palkintoja. Paikan päällä on myös CAP autokoulun ajosimulaattori, jonka avulla yleisöllä on mahdollisuus testata omia taskuparkkeeraustaitojaan, Oksanen kertoo.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.