Tapiolan Kalevalantien varteen rakennetaan kuusikerroksinen asuintalo, joka sisältää 40 asuntoa. Espoon rakennuslautakunta on myöntänyt rakennusluvan hankkeelle, jonka tarkempi osoite on Mimerkinkuja 8.
Rakennushanke on osa kahdelle tontille sijoittuvaa kahden kerrostalon kokonaisuutta.
Rakennuslupapäätöksen mukaan alueen uusien talojen massoittelun, julkisivujen ja rakennusmateriaalien tulee luontua Tapiolan valtakunnallisesti merkittävään ympäristöön.
Tontilla aiemmin sijainnut toimistotalo on purettu erillisellä luvalla.