Koti Espoo Espoossa kerättiin yli 30 000 käärepaperin verran roskaa

Espoossa kerättiin yli 30 000 käärepaperin verran roskaa

Siemens Osakeyhtiön tiimit keräsivät yhdessä Leppävaaran koulun 5.- ja 6.-luokkalaisten kanssa yli 30 000 suklaakääreen määrän roskaa Espoon luonnosta.

Siemens Osakeyhtiö järjesti torstaina 20. elokuuta Action Day -vapaaehtoistyötempauksen Espoossa.

Päivän aikana yrityksen työntekijät muun muassa siivosivat ympäristöä ja korjasivat vaatteita yhdessä Leppävaaran koulun viides- ja kuudesluokkalaisten kanssa.

– Mikro- ja makromuovia on nykyään kaikkialla eikä niiden kaikkia vaaroja tunneta. Erityisesti niiden levinneisyys ja pitkäaikaisvaikutukset ovat merkittäviä. Valitsimme mikromuovin vapaaehtoistyöpäivämme teemaksi lisätäksemme tietoisuutta näistä ympäristöhaasteista, kertoi tapahtuman järjestelyissä aktiivisesti mukana ollut Siemensin kesätyöntekijä Taavi Järvinen.

Action Dayn aikana teknologiayhtiö Siemensin työntekijät ja Leppävaaran koulun oppilaat kuulivat asiantuntijaluennon mikromuoveista ja kierrättämisestä, keräsivät roskia, paikkasivat ja tuunasivat vanhoja vaatteita sekä askartelivat mikromuovin haitoista kertovia julisteita.

Tapahtuman ansiosta Leppävaaran ja Perkkaan alueelta saatiin poistettua yli 30 kiloa roskaa.

Tämä vastaa noin 30 000 suklaapatukkakäärettä.

– Opin, että muovi muuttuu tosi pieniksi paloiksi (mikromuoviksi) ja että muovia ei pidä heittää maahan, eräs Leppävaaran koululaisista kertoi.

– Roskien keräys on parasta, koska se on aika satisfying, kommentoi toinen oppilas.

Myös moni vanha vaate sai uuden elämän korjausten myötä.

Vapaaehtoistyötempaus oli osa Siemens Osakeyhtiön ja auttamisen alusta Commun vuodesta 2024 jatkunutta yhteistyötä, jonka tavoitteena on tuoda yritysten vapaaehtoistyö osaksi koulujen arkea konkreettisin, kestävään kehitykseen liittyvin teoin.

Siemens Osakeyhtiön henkilöstö keräsi Leppävaaran luonnosta roskien lisäksi myös esimerkiksi autonrenkaita.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.