
Espoon seudun ympäristöterveys valvoo vesilaitosten toimittaman talousveden laatua Espoossa, Kauniaisissa ja Kirkkonummella.
Espoossa, Kauniaisissa ja Kirkkonummella toimii yhteensä yhdeksän vesilaitosta, jotka tuottavat talousvettä käsittelemällä raakavettä laitoksissaan.
Laitoksista suurin on Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä, HSY. Lisäksi Espoossa ja Kirkkonummella on useita vesiosuuskuntia, joilla ei ole omaa vedentuotantoa tai -käsittelyä.
Talousvedestä tutkitaan muuan muassa bakteereja, metalleja ja kemiallisia yhdisteitä, ja näille on laissa määritelty laatuvaatimuksia tai -tavoitteita. Laatuvaatimukset on asetettu terveydellisin perustein, kun taas laatutavoitteet kuvastavat veden yleistä laatua ja käyttökelpoisuutta.
Vuonna 2024 mikrobiologiset ja kemialliset laatuvaatimukset täyttyivät kaikissa näytteissä, jotka vesilaitosten sekä vesiosuuskuntien toimittamasta talousvedestä otettiin.
– Mikrobiologiset laatutavoitteet täyttyivät kaikissa muissa paitsi kahdessa näytteessä, joissa bakteerien kokonaismäärää mittaava pesäkeluku oli korkea. Kemialliset laatutavoitteet puolestaan täyttyivät kaikissa muissa paitsi kahdessa näytteessä, joissa rautapitoisuus oli liian korkea. Laatutavoitepoikkeamien ei katsottu aiheuttavan terveyshaittoja, tiedottaa Espoon kaupunki.
Vesilaitosten ja vesiosuuskuntien toimittamasta talousvedestä otetaan viranomaisnäytteitä toimitetun veden määrän ja riskinarvioinnin tulosten perusteella.
Näytteenottotiheys vaihtelee paljon: HSY:n toimittamasta vedestä otetaan viranomaisnäytteitä lähes viikoittain, kun taas pienemmistä vesiosuuskunnista näytteitä otetaan kerran vuodessa. Vuonna 2024 vesilaitosten ja vesiosuuskuntien toimittamasta talousvedestä otettiin yli 200 viranomaisnäytettä.
Vuonna 2024 Espoon, Kauniaisten ja Kirkkonummen alueen vesilaitoksissa ja vesiosuuskunnissa ilmeni yhteensä 12 talousveden häiriötilannetta.
Näistä yhdeksässä Espoon seudun ympäristöterveys asetti veden käytölle rajoituksia, ja veden laatu varmistettiin ylimääräisillä näytteillä ennen rajoitusten purkamista. Häiriötilanteissa Espoon seudun ympäristöterveys tekee aina yhteistyötä vesilaitosten kanssa.