Espoossa järjestetään tänä kesänä julkisia kaupunkitansseja Tapiolassa ja Leppävaarassa.
Tsuumin järjestämissä kaupunkitansseissa on maksutonta paritanssiopetusta, eikä ennakkoilmoittautumista tarvita.
Tapiolan kaupunkitanssit pidetään Espoon kulttuurikeskuksen Amfi-ulkoilmanäyttämöllä kello 19 alkaen.
Tsuumin nettisivuilla julkaistun opetusohjelman mukaan Tapiolassa tanssitaan esimerkiksi polkkaa tiistaina 16. heinäkuuta, ja tiistaina 23. heinäkuuta on vuorossa tanssilaji nimeltään bachata.
Hidasta valssia on luvassa 6. elokuuta ja tangoa 13. elokuuta.
Leppävaarassa kaupunkitanssit jatkuvat heinäkuun tauon jälkeen elokuussa. Esimerkiksi maanantaina 12. elokuuta opetetaan foksia ja 19. elokuuta sambaa. Opetus alkaa kello 17.30.
Leppävaarassa tanssitaan Sellosalin edustalla kauppakeskus Sellon toritasolla.
Mahdollisen kaatosateen sattuessa kaupunkitanssit saattavat peruuntua.